Etusivu » Perinteinen Glühwein eli hehkuviini kuuluu joulunaikaan

Perinteinen Glühwein eli hehkuviini kuuluu joulunaikaan

Kirjoittaja: Kulinaari
Perinteinen glühwein eli hehkuviini

Suomalaisille loppuvuosi ja joulu ovat perinteisesti glögi aikaa. Itse en ole niinkään ollut koskaan sen ystävä, mutta Sveitsissä vietettyjen joulujen myötä rakastuin punaviinipohjaiseen glühweiniin, joka on ollut aikoinaan mehupohjaisen glöginkin innoittaja.

Glühweinin ja glögin historia

Lämmitetyn maustetun punaviinipohjaisen historia ulottuu Roomaan parin tuhannen vuoden taakse. Euroopassa lämmin viinijuoma vakiintui perinteeksi 1600-luvulla ja saksankielisissä maissa tunnettu glühweinperinne levisi myös pohjoiseen mm. Ruotsiin muuntuen tuntemaksemme suosituksi glögijuomaksi. Sieltä glögi rantautui Suomeen 1929 ensin länsirannikon ruotsinkielisille alueille ja yläluokan pariin. Vasta 1960 ja 70-luvuilla glögi saavutti Suomessa koko kansan suosion.

Punaviinipohjainen perinteinen glühwein eli hehkuviini

Glühweinin reseptiikka on aina ollut enemmän tai vähemmän viitteellistä. Perinteisesti punaviinin mausteena ovat olleet piparkaustakin tutut mausteneilikka ja kaneli. Seikkailunhaluisimmat ovat maustaneet viininsä myös vaniljalla, inkiväärillä ja kardemummalla.

Glühweinia Baselin joulumarkkinoilla

Baselin joulumarkkinoiden vuosimuki 2014

Glühwein koju Zurichissä

Glühwein koju Zurichissä

Glühwein on perinteinen osa keski-eurooppalaista jouluperinnettä

Perinteisesti glühweiniä on aina tarjolla Saksan, Itävallan ja Sveitsin joulutoreilla ja markkinoilla pienistä mukeista, joista valmistetaan vuosittain jopa omian keräilyversioita. Oma perinteeni on ollut käydä aina ensimmäisenä Zurichin päärautieaseman joulumarkkinoilla nauttimassa mukillinen kuumaa ja tervehtiä samalla upeaa Swarovskin joulukuusta.

Katso joulutunnelmia aiemmilta vuosilta: Joulumieltä Sveitsin joulumarkkinoilta, Joulutunnelmia Sveitsin ja Saksan jopulutoreilta, Joulualustunnelmaa Zurichistä, Baselin joulumarkkinoilla

Glühweinia Zurichissä

Eka glühwein mukillinen Zurichin päärautatieaseman joulumarkkoinoilla

Glühweinin valmistus on helppoa kun muistaa pari nyrkkisääntöä. Älä anna viinin kiehua, vaan lämmitä korkeintaan höyryäväksi. Pinnalla saa olla pienen pientä väreilyä. Viiniksi kannattaa valita hyviä, mutta edullisia täyteläisiä tai keskitäyteläisiä punaviinejä, kuten Cabernet Sauvignon, Chianti tai kuten tässä Syrah.

Saksassa ja Sveitsissä glühwein yleensä vielä terästetään amaretolla, rommilla tai kirschillä.

Montalto Syrah Muovipullo 1L

Montalto Syrah Muovipullo 1L

Maa: Italia, Sisilia, IGT Terre Siciliane
Rypäle: Syrah
Alkoholi: 14 %
Sokeri: 6,0 g/l
Hapot: 4,9 g/l
Alkon hinta: 11,48 € (vakiovalikoima)

Mehevä ja hilloinen, täyteläinen ja keskitanniininen. Maku kuningatarhilloinen, tumman kirsikkainen, kevyen kaakaoinen ja vaniljainen. Tumman marjainen, mausteinen ja aavistuksen suklainen tuoksu. Ympäristöystävällinen litran PET-muovipullo, jonka hiilijalanjälki on pienempi ja kierrätettävyys on huomattavasti suurempi kuin lasipullolla.

Tuote saatu näytteenä Viinilinnalta.

Perinteinen glühwein eli hehkuviini

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d