
Tähän ruokaan ei liity mitään sen kummempia tarinoita. Ainoastaan halu tehdä kunniaa hyvälle naudan sisäpaistille.
Niin kuin aina, hyvä ottaa aikansa. Moni voi pelästyä pitkää haudutusta, mutta toisaalta paistin voi huoletta jättää uunin hellään huomaan ja lähteä itse vaikka nauttimaan ulos upeista kevätsäästä. Palatessa vain lisäät juurekset ja huumaavan herkullinen ruoka on valmis tuossa tuokiossa.
Tähän kannattaa varata kunnon paistikimpale tai pari ja kutsua ystävätkin nauttimaan vaikka sunnuntaipäivällisen merkeissä!
PATAPAISTI
n. 1 kg naudan sisä- tai paahtopaistia
3 rkl kirkastettua voita
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 l lihalientä
(1 dl punaviiniä)
2-3 sipulia paloiteltuna
2-4 valkosipulin kynttä siivuina
2 laakerinlehteä
1 t kuivattua timjamia
0,5 dl tomaattipyreetä
6 keskikokoista porkkanaa paloiteltuna
5-6 kiinteää perunaa kuutioina
100 g juuriselleriä kuutioina
5 kirsikkatomaattia
Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuumenna kirkastettu voi pannulla ja ruskista paisti kauttaaltaan. Mausta paistin pinta suolalla ja pippurilla ja laita paisti uunipataan. Lisää lihaliemi, halutessasi punaviini, sipulit, laakeri, timjami ja tomaattipyree.
Hauduta kolme tuntia. Lisää pataan loput ainekset ja anna hautua vielä tunnin ajan. Voit lisätä myös pari desiä vettä halutessasi.
Siirrä kypsä paisti ja juurekset tarjoiluastiaan. Leikkaa paisti annospaloiksi. Itseasiassa voit vaikka repiä sen nyhtölihaksi, niin mureaa se on!
Nauti paisti juuresten ja liemen kera!
7 kommentia
Ollaan koronakaranteenissa mökillä ja kun ostettiin 4 päivän ruuat kerralla tuli mukaan kilon sisäpaisti ilman että tiedettiin mitä siitä tehdään. Onneksi osui reseptisi kohdalle, todella maukasta ja kunnollista ruokaa. Maistui Los Intocables Black Malbecin kanssa. Kiitos reseptistä Kimmo!
Ihan mahtava kuulla! Ja viinikin ihan nappiin.
Ollaan koronakaranteenissa mökillä ja kun ostettiin 4 päivän ruuat kerralla tuli mukaan kilon sisäpaisti ilman että tiedettiin mitä siitä tehdään. Onneksi osui reseptisi kohdalle, todella maukasta ja kunnollista ruokaa. Maistui Los Intocables Black Malbecin kanssa. Kiitos reseptistä Kimmo!
Ihan mahtava kuulla! Ja viinikin ihan nappiin.
Onnistuuko sama ulkopaistin kanssa?
Ulkopaisti ei ole ihan niin murea kuin sisä- ja paahtopaisti. Se valmistetaan täysin kypsäksi, jotta suutuntuma tulisi miellyttäväksi. Siksi ulko-ja kulmapaisti sopii parhaiten suikaleina, viipaleina ja kuutioina käytettäväksi. Esimerkiksi merimiespihviin.
Kiitos Kulinaari, juuri noin minä myös ajattelen, en siis itse vaan minä! Eivät kypsy mureaksi . aivan samoin. Siis niin mureaksi niin helposti tai samoin kuin sisä- tai paahtopaisti. Ymmärtääköhän kukaan noista “itse” ihmisistä, mistä halusin kertoa? Voi olla tai sitten väärin ymmärsivät, jään oDottelemaan!
D on aika monille vaikea edes kirjoittaa, ja sitten näitä puhevikaisia, jotka sitä eivät pysty lausumaan on pilvin pimein Suomesssa!!!!