Olen mukana Indiedaysin ja Vaasan kotiuunin kampanjassa jossa sain mahdollisuuden yllättää pari ystävääni hauskalla yhteisellä leivontahetkellä. Samalla saan järjestää myös lukijoilleni hauskan kilpailun josta enemmän blogin lopussa.
Vaasanin uusista valmiista pakastetaikinoista valitsin ensin kokeiluun vaalean leipätaikinan, joka on kätevä kahden taikinalevyn pakkaus. Levyt sulavat huoneenlämmössä noin puolessa tunnissa ja sen jälkeen niistä voi leipoa normaaliin tapaan melkein mitä mieleen juolahtaa!
Monesti tuntuu, että leipominen on turhan työlästä ja sotkuista puuhaa. Mittailua, sekoittelua, odottelua ja taikinaan sotkeutuneita sormia ennekuin päästään lähellekään sitä hauskinta asiaa eli itse leipomista. Onko mulla tarpeeksi oikeita jauhoja ja toimiikohan tää hiiva enää? Ja voi sitä tiskin määrää.
Vaasanin valmistaikinat ovat tässä oikotie onneen ja rohkaisivat ainakin meidät kolme iloista leipuria kokeilelemaan ihan uusia juttuja! Sarjasta löytyvät leipä- ja pullataikina, jotka kummatkin ovat laktoosittomia. Enää pitää vain keksiä mitä kaikkea hauskaa ja herkullista niistä saa leivottua. Homma hoituu ilman suurempaa sotkua ja kaikille jää myös aikaa nauttia herkuista yhdessä.
Meistä kolmesta Kari on koulutukseltaan ammattikokki, Kirsti vihaa taikinan valmistusta sekä taikinaisia sormia ja minä olen ihan puhtaasti kokeileva amatöörikokki. Meillä ei ollut oikeastaan mitään muuta ideaa kuin käyttää muffinivuokia ja tehdä jotain täytettyjä suolaisia leivonnaisia. Mutta niinkuin joskus käy, ideat jalostuivat aina vain paremmiksi.
Testasimme leipätaikinaa erilaisilla vuoilla ja papereilla. Täytteenä muffineissa oli kinkku- ja kasvispohjaiset massat, joissa oli munaa ja juustoa.
KINKKUTÄYTE:
KASVISTÄYTE:
Leikkaa taikina joko neljään tai kuuteen osaan. Kauli ohueksi neliöksi ja asettele muffinivuokaan. Täytä noin puoliväliin ja taita reunat halutessasi täytteen päälle. Laita kohoamaan puoleksi tunniksi liinan alle vedottomaan paikkaan. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
Kari intoutui kokeilemaan monenlaisia muotoja taikinan kanssa.
Nämä muffinit saivat täytteeseen myös kinkkuruusukkeet.
Tässä välissä ensimmäiset muffinit olivat jo valmiita. Näitähän voisi kutsua vaikka kinkkuliljoiksi!
Täytetyt suolaiset muffinitkin pääsivät jäähdyttelemään ennen kuorruttamista. Pintaan sipaistiin hieman oliiviöljyä.
Eikä tuo nyhtöhärällä täytetty leipäkään näyttänyt hassummalta. Itseasiassa törkeän hyvältä. Sekin sai levähtää hetken ennen leikkaamista.
Jäähtyneet muffinit kuorrutettiin tuorejuustolla joka oli maustettu tilkalla sitruunamehua ja hyppysellisellä suolaa. Kaiken kruunuksi hieman kirsikkatomaattia ja rosmariininlehti.
Seuraavaksi aion kokeilla Vaasanin valmista pakastepullataikinaa ja nyt sinulla Kulinaari-blogin lukijana on valta vaikuttaa!
Käy katsomassa Vaasanin sivuilta hauskat ohjevideot pullataikinasta valmistettaville herkuille ja jätä tämän blogin kommenttikenttään oma ehdotuksesi.
Lukijakisan voitti Jonna T. Oulusta.
Parhaimmat onnittelut!
28 kommentia
Pulla-Churrot!talviuninalle(at)gmail.com
Vohvelit pullataikinasta näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistavalta idealta! tinskunkeittiossa(at)gmail.com
Churrot!!!!
hennamake@suomi24.fi
Suolaiset muffinsit ehdottomasti!tomi.forsblom@gmail.com
Piti Tomi olla pullataikinaresepti niistä videoista ;-)K
Pulla-churrot! :)tapojonna(a)gmail.com
Pullapopsit! Mukaan kivaan arvontaan!siinatar@gmail.com
Pullapopsit! Mukaan kivaan arvontaan!siinatar@gmail.com
Mina ihastuin pullavohveleihinsanja.alisic @gmail.com
Churrot ehdottomastisiltasaaren.kotileipomo@gmail.com
Pullavohvelit olisi kiva nähdä valmistamanasi, epäilemättä loihtisit rinnalle ihanat täytteet! :)maija_@windowslive.com
pullapopsit!jessicalonnberg@hotmail.com
pullapopsit tai vohvelit, jos pitää valita, niin vohvelit.kirsti@verkkonen.net