Suomalaisille loppuvuosi ja joulu ovat perinteisesti glögi aikaa. Itse en ole niinkään ollut koskaan sen ystävä, mutta Sveitsissä vietettyjen joulujen myötä rakastuin punaviinipohjaiseen glühweiniin, joka on ollut aikoinaan mehupohjaisen glöginkin…
tähtianis
-
-
gluteenitonJälkiruokaLeivontaMakeisetTUOTETESTIVegaaninen
Joulun herkullisimmat marmeladit vaikka lahjaksi
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariJoulu – tuo ruokajuhlista suurin, on niin makeiden kuin suolaistenkin herkkujen aikaa. Herkuttelu alkaa jo hyvissä ajoin pikkujoulujen merkeissä ja mikä olisi parempi kuin itse tehty ruokalahja! Kokosin tähän postaukseen…
-
BroilerigluteenitonLiha
Miedon mausteiset broilerin appelsiinikoivet
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKoska appelsiineja oli jostain kumman syystä siunaantunut enemmän kuin ehdin ja jaksan tuoreena syödä, olen tässä kokkaillut ja leiponut sitrussesongin kunniaksi oikein urakalla. Viikolla pähkäilin taas lähikaupassa hyllyjen välissä mitä…
-
Vaihteeksi hieman kevyempää ranskalaista ruokakulttuuria lempiraaka-aineestani ankasta ja hieman vähemmän käyttämästäni endiivistä. Tämän hienostuneen annoksen juju on yhdistelmä vadelmien happamuutta, endiivien hienoista kitkeryyttä ja ankan kevyt riistanmaku. ANKKA-VADELMA-ENDIIVISALAATTI (2:lle) 1…
-
gluteenitonKastikeLiha
Jotain ihan muuta jouluillallisella – ankkaa appelsiini-karpalokastikkeessa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä jouluna en todellakaan syönyt lusikallistakaan laatikkoja, rosollia tai sienisalaattia. Kinkkua ja kalkkunaa tuunustan syöneeni välipäivinä kaverini luona muutaman siivun verran. Joulun menu koostui ihan muusta kuin niistä tavallisista herkuista.…
-
Kellekään lienee enää epäselvää, että olen suuri ankanlihan ystävä! Lempiannoksia on jo muutamia mutta uusia reseptejä tulee etsittyä aktiivisesti. Tällä kerralla ankan maustajaksi löytyi aasialaisesta keittiöstä tuttu viismauste. Viismaustetta käytetään…