Elokuun puolivälissä suuntasimme pariksi päiväksi Porvooseen, joka on myös mieheni synnyinkaupunki. Matka oli syntymäpäivälahjani ja ohjelmaan kuului muun muassa yöpyminen upeassa Hotel Runossa sekä ravintola Vår, jossa nautimme synttäri-illallisen. Ravintola…
Ruokamatkat
-
-
RavintolatRuokakulttuuriRuokamatkat
Keväinen Lontoo ruokamatkailijan silmin
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTalvilomaviikolla meitä kutsui keväinen Lontoo lukuisine nähtävyyksineen ja erityisesti makunautinnot. Tämä on “pieni” kuvakertomus viikosta ruokamatkailijan silmin. Katso myös edellinen Lontoo reissun postaus vuodelta 2017. Tälle matkalle otimme käyttöön kätevän…
-
JuomatRuokakulttuuriRuokamatkatViini
Perinteinen Glühwein eli hehkuviini kuuluu joulunaikaan
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariSuomalaisille loppuvuosi ja joulu ovat perinteisesti glögi aikaa. Itse en ole niinkään ollut koskaan sen ystävä, mutta Sveitsissä vietettyjen joulujen myötä rakastuin punaviinipohjaiseen glühweiniin, joka on ollut aikoinaan mehupohjaisen glöginkin…
-
RavintolatRuokamatkat
Joulumieltä Sveitsin joulumarkkinoilta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariViikko ennen joulua lensin pitkäksi viikonlopuksi Sveitsiin hakemaan hieman joulumieltä sekä haistelemaan ja myös maistelemaan joulutorien antia eri puolilla alppimaata. Tervetuloa kanssani matkalle todelliseen joulumaahan! Olin saanut Zurichin liepeillä asuvalta…
-
RavintolatRuokamatkatViini
Tunnelmia Tamperrada 2019 -ruokafestivaaleilta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKeskiviikkona hyppäsin junaan ja suuntasin Tampereelle osallistuakseni ensimmäistä kertaa Tamperrada-tapahtumaan, joka on Suomen suurin ruokafestivaali. Vuodesta 2013 järjestetyn tapahtuman ydin on mukana olevien tamperelaisravintoloiden kesken käytävä pintxokilpailu. Tänä vuonna kilpailupintxoja…
-
RavintolatRuokamatkatViini
Kesäinen viikonloppu Tukholmassa Priden ja italialaisen ruoan merkeissä
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariPerjantai toinen elokuuta oli nimipäiväni ja erittäin hyvä syy lentää sinivalkoisin siivin viikonlopuksi Tukholmaan, josta on tullut reissujemme kestosuosikki. Tapanamme on ollut ottaa joka kerralle Tukholmaan yksi tai kaksi juttua…