Etusivu » Baselin joulumarkkinoilla

Baselin joulumarkkinoilla

Kirjoittaja: kulinaari
Baselin joulumarkkinoilla

Sveitsinmatkaan kuului tällä kerralla myös yllätysvierailu Bernin perinteikkäille joulumarkkinoille. Kummitätini puolisoineen sellaisen minulle järjesti itsenäisyyspäivän iloksi.

 

Basel sijaitsee Sveitsin, Saksan ja Ranskan rajojen yhtymäkohdassa ja on Sveitsin kolmanneksi suurin kaupunki 167720 asukkaalla, Zurichin ja Geneven jälkeen. Sitä kutsutaan ranskankielisen Sveitsin saksankieliseksi osaksi. Zurichistä junamatka kesti noin tunnin.

Baselin joulumarkkinat ovat melko suuret ja levittäytyivät ainakin parin keskustan kirkon edustalle ja kujille.
Tarjolla oli kaikkea, mitä jouluun vain voi ikinä liittää. Käsitöitä, leluja, vaatteita, upeita joulukoristeita ja tietysti valtava kattaus ruokaa eri muodoissa. Niin ja ei unohdeta tärkeintä eli glühweinia! Baselissa sen saa aina vuosikertamukista.

 

 

Matkamies ja kummitäti harvinaisessa yhteiskuvassa.

 

 

 

Prezelien lisäksi tarjolla oli mm. bratwurstia, raclettea, fondueta, grilliruokaa ja loimulohta.

 

Näiden puu-ukkojen ideana oli kuulema takaosaan laitettu kynttilä, jonka jälkeen suusta tupruttaa savua.

 

 

 

 

 

 

Suklaalla laseerattuja hedelmiä. Kiva idea vaikka kotona tehtäväksi!

 

 

 

Lapset pääsivät juna-ajelulle.

 

Eksotiikkaa pohjoisesta.

 

 

Illan pimetessä jouluvalaistuskin pääsi oikeuksiinsa.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: