Etusivu » Portobello uunirisotto on helppoa arkiruokaa

Portobello uunirisotto on helppoa arkiruokaa

Kirjoittaja: Kulinaari
Portobello uunirisotto

Uunirisotto meni heti kättelyssä meillä luottoreseptien joukkoon. Sain alkuperäisen reseptin tyttäreltäni Lontoosta ja tein muutamilla muokkauksilla siitä meille sopivan version.

Risotto kuuluu itselläni niihin ruokiin, jotka teen vanhasta muistista sen kummemmin muistelematta reseptiä. Mieheni mielestä risottoni ovat aina parasta mitä hän tietää. Siinä on kuitenkin aina se oma hommansa ja sekoittelunsa, jotta koostumuksesta saa juuri sellaisen oikeanlaisen ja täyteläisen. Lieden ääreltä ei parane lähteä mihinkään.

Superhelppo ja muunneltava uunirisotto

Uunirisotto syntyy esivalmistelun jälkeen käytännössä itsekseen ja sopii siksi mainiosti arki-iltaan tai sunnuntain kevyeksi päivälliseksi, kuten me sen valmistimme tällä kerralla.

Tässä käytin yksinomaan portobello-sieniä, kaksi paahdettuna parmesaanin kanssa ja kaksi hienonnettuna itse risoton sekaan. Reseptissä on käytetty sekä portobelloja että herkkusieniä. Myös kotimaiset metsäsienet sopivat tähän hyvin. Esimerkiksi kuivatut sienet toimivat kätevästi ilman liottamista.

Raaka-aineita on helppo vaihdella saatavuuden ja maun mukaan. Kokeile kasviksia ja erilaisia proteiineja ja mausteita. Uunirisotto sopii myös lisukkeeksi. Risotto onnistuu helposti myös täysin vegaanisena.

Risottoriisi tuttuun tapaan Roinisilta Hakaniemen hallista.

Portobello herkkusieni

Mikä portobello?

Portobello-sienet ovat ihan niitä samoja tuttuja herkkusieniä. Ne pienet valkoiset ja ruskeat ovat siis  nuoria yksilöitä ja nimi muuttuu kun sieni kasvaa täyteen mittaansa. Portobellot ovat maultaan pähkinäisiä ja koostumukseltaan mehevän “lihaisia”, joten niillä saa helposti ruokaisuutta ja rakennetta kasvisruokiin. Toimii myös täytettynä ja gratinoituna.

Portobello uunirisotto

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: