Tämä pekoninen kana-parsakaalisalaatti on muunnos aiemmasta pekonisesta parsakaalisalaatista, koska halusimme salaatista hieman ruokaisamman version.
Seesamimaustetulla teriyaki-kastikkeella marinoitu paahdettu kanan rintafilee ja sienet toimivat salaatissa loistavasti. Itse käytin tässä viipaloituka säilykeherkkusieniä, joita sattui olemaan kaapissa, mutta näin sienisesongin kynnyksellä kannattaa hyödyntää tuoreita kypsennettyjä metsäsieniä.
Salaattiin sopii myös esimerkiksi cheddar- tai salaattijuusto pieninä kuutioina.
HK Gourmet pekonista kana-parsakaalisalaatti saa erityisen hyvän ja täyteläisen savuisen pekonin maun. Se on myös lihaisampaa kuin perinteinen pekoni.
Kastikkeen pohjana käytetty turkkilainen jogurtti keventää ja raikastaa kokonaisuutta. Kastiketta sekoitetaan salaattiin vain sen verran, että ainekset juuri ja juuri saavat kastiketta pinnalleen. Sitä voi sitten lisätä makunsa mukaan. Kastikkeen voi myös tarjoilla kokonaan erikseen.
Katso myös nämä herkulliset salaattireseptit:
Raikas omenainen juurisellerisalaatti
Välimerellinen kolmen pavun salaatti
Kesäkurpitsa-kaalisalaatti
Myskikurpitsa caesar
Uunifeta-melonisalaatti
Paahdettu coleslaw
Juurikassalaatti
Hapankaali-coleslaw