Kurpitsasesonki on parhaimmillaan ja erilaisista kurpitsoista saa monenlaisia herkkuja – niin makeita kuin suolaisiakin. Tänään lähti kaupassa mukaan myskikurpitsa, jonka paahdoin ja valmistin siitä syksyn herkullisimman caesarsalaatin. Erilaisista kurpitsoista voit lukea myös aiemmasta postauksestani.

Photo by Viviana Rishe on Unsplash
Salaatin inspiraationa toimi työpaikkani alakerrassa toimiva ravintola, jossa käyn usein lounaalla. Salaattipöydässä on usein jonkin sortin caesarsalaatti ja muutamia kertoja myös tällainen kurpitsaversio, jota halusin kokeilla näin syyslomalla itsekin kotona.
Tein salaattipohjasta hieman erilaisen kuin normaalissa caesarsalaatissa, jossa käytetään yleensä romaine- tai jäävuorisalaattia ja lisäsin terälehdiksi rikottuja raakoja ruusukaaleja rapeutta tuomaan. Samalla tavalla käsitellyistä ruusukaaleista tein taannoin paistetun lisukkeen.
Paahdettu myskikurpitsa on hieman makea ja rakenteeltaan pehmeän täyteläisen “lihainen”, sopien mainiosti salaatteihin, patoihin ja keittoihin.
Lue lisää myskikurpitsasta ja muista kurpitsoista myös Satokausikalenterin sivuilta.
2 kommentia
Nyt näyttää ihan jäätävän herkulliselta. Ehdottomasti kokeilen. Rakastan myskikurpitsaa <3
Toimii myös muilla kurpitsoilla 🙂