Etusivu » Raikas omenainen juurisellerisalaatti

Raikas omenainen juurisellerisalaatti

Kirjoittaja: Kulinaari
Omenainen juurisellerisalaatti

Joulun välipäivinä tein pitkästä aikaa yhtä lempisalaattiani – omenaista juurisellerisalaattia. Juurisellerisalaatti on ylipäätään todella hyvää esimerkiksi paistetun tai grillatun ruoan lisukkeena ja hapan omena tekee siitä entistäkin herkullisempaa. Todella hyvää vastapainoa joulunajan melko raskaille ruoille.

Tässä salaatissa juurisellerin ja omenan suikalekoko on erittäin tärkeä ja kunnollisella mandoliinilla työ sujuu helposti. Noin 3-4 millin vahvuinen suikale toimii mielestäni parhaiten ja juurisellerisalaatti saa hyvän rakenteen.

Kreikkalainen jogurtti raikastaa salaattia ja halutessasi voit korvata majoneesin kokonaan jogurtilla. Lisää vain tällöin hieman enemmän happoa, joko etikkana tai sitruunamehuna. Kastike kannattaa joka tapauksessa valmistaa aina erikseen ja maistella maut kohdalleen ennen salaatin joukkoon sekoittamista.

Talvella kannattaa muutenkin hyödyntää juureksia kaikessa ruoanlaitossa – myös salaateissa. Kokeile vaikkapa helppoa juurikassalaattia.

Juuriselleri-omenasalaatti

Päätin tänä vuonna alkaa postata uudelleen blogini vanhoja aarteita päivitettynä versioina. Tämäkin salaatti on alunperin postattu tammikuussa 2016, päivälleen 6 vuotta sitten, yhdessä Kulinaarin Samurai graavilohen kanssa (kuva yllä). Kymmenen vuoden ajalta on huima määrä reseptejä, jotka ansaitsevat uuden tulemisen ja ehkä myös paremmat kuvat!

Katso myös muut herkulliset salaattireseptini.

Tutustu juuriselleriin lisää Satokausikalenterin sivuilla ja kokeile vaikkapa ihania juurisellerisipsejä.

juuriselleri-omenasalaatti

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d