Etusivu » Joulun parhaat punaviini vinkit pukinkonttiin

Joulun parhaat punaviini vinkit pukinkonttiin

Kirjoittaja: Kulinaari
Joulun parhaat punaviini vinkit pukinkonttiin

Yhteistyössä Viinilinnan kanssa.
Laadukas ja ajatuksella valittu punaviini on aina nappivalinta lahjaksi hyvän ruoan ja juoman ystävälle. Kokosin tähän postaukseen joukon joulunaikaan sopivia punaviinejä sekä myös yhden kuohuviinin, joka sopii myös vuodenvaihteen kilistelyyn. Laadukkaasta viinilahjasta on oikein säilytettynä saajalleen iloa vielä vuosienkin päästä.

Punaviini makutyypeistä suosituin on mehevä ja hilloinen

Suomalaiset suosivat tunnetusti joulusesonkina ja muutenkin makutyypiltään meheviä ja hilloisia punaviinejä, joita myydään selkeästi eniten. Tämän makutyypin viinit ovat vähintään keskitäyteläisiä, täyteläisiä tai erittäin täyteläisiä, runsaita, kypsän marjaisen aromikkaita sekä hilloisen paksuja. Ne ovat helppoja juotavia mutta eivät kuitenkaan kovinkaan ryhdikkäitä viinejä. Mehevä ja hilloinen makutyypin viinit eivät välttämättä kaipaa ruokaa rinnalleen vaan ovat erinomaisia nautiskeluviinejä tummiin talvi-iltoihin. Ne eivät kuitenkaan säikähdä esimerkiksi ruoan mausteisuutta.

Joulukattaus

Kokoelmassa on mukana toisena punaviini makutyyppinä vivahteikas ja kehittynyt, jonka edustajat ovat keskitäyteläisiä tai täyteläisiä viinejä. Niistä löytyy kypsymisen myötä syntyneitä kehittyneitä aromeja, kuten nahkaa, tammea ja yrttejä. Moniulotteiset aromimaailmat parittuvat niinikään aromikkaiden ruokien kanssa, kunhan ne eivät ole liian mausteisia. Mitä maanläheisempi makumaailma on, sitä paremmin se toimii vivahteikkaan ja kehittyneen punaviinin kanssa.
Joukosta löytyy myös yksi makutyypiltään pehmeä ja hedelmäinen punaviini.

Punaviini

Viinilinnan valikoimasta löytyvät tänä jouluna näistä makutyypeistä upeasti lahjapakatut versiot, jotka eivät kaipaa muuta kuin korkeintaan nauhaa ympärilleen kantamaan saajan nimeä. Muutaman hyvän lahjaviinin kanssa voi jo hyvin järjestää ystävien kesken vaikka pienen viinitastingin.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

I Castei Valpolicella Ripasso, lahjapakkaus

Italia, Veneto, DOC Valpolicella Classico Superiore
Rypäle: 70% corvina, 25% rondinella, 5% molinara
Alkoholi: 14 %
Sokeri: 4 g/l
Hapot: 5,6 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 18,19 €
Alkon makutyyppi: Vivahteikas ja kehittynyt

Väriltään tummanpunainen punaviini on keskitäyteläinen ja tanniininen. Maussa on hapankirsikkaa, kypsää karpaloisuutta, viikunaa, nahkaa ja kevyttä yrttisyyttä. Tuoksussa voi aistia tallisuutta, kypsää kirsikkaisuutta ja mausteisuutta. Lue lisää Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Naudan- ja porsaanliha, pataruoat, juustot. Kokeile esimerkiksi Mikin pitkään haudutettua lihakastiketta.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Borgo dei Guidi, puulaatikko

Italia, Rubicone IGT
Rypäle: Sangiovese, Cabernet Sauvignon
Alkoholi: 14,5 %
Sokeri: 7 g/l
Hapot: 5,9 g/l
Tarjoilulämpötila 12-14 °C
Alkon hinta: 21,98 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Tumman rubiininpunaisen viinin maku on täyteläinen ja siinä voi aistia elegantteja tanniineja, tummaa kirsikkaa, marjaisuutta ja mausteisuutta yhditettynä häivähdykseen lakritsia. Tuoksu toistaa maun aromeja ja siitä voi löytää lisäksi luumua. Tämän viinin kanssa kelpaa käpertyä tunnelmoimaan sohvannurkkaan. Lue lisää Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Sopii monipuolisesti naudan- ja lampaanlihalle, grillatulle lihalle, tuhdeille pastoille ja pataruoille.
Kokeile esimerkiksi suussasulavaa patapaistia.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

La Chasse des Princes Châteauneuf-du-Pape, lahjapakkaus

Ranska, Rhône, AOP Châteauneuf-du-Pape
Rypäle: Grenache, Mourvedre, Syrah
Alkoholi: 15,5 %
Sokeri: 1,0 g/l
Hapot: 4,8 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 29,99 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Upean mehevän punaisen ja täyteläisen viinin maku on tanniininen, mustaherukkainen ja tumman kirsikkainen, mustikkahilloinen ja paahteinen.  Kypsän karpaloinen tuoksu toistaa maun aromeja. Lue lisää viinistä Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Erilaiset riistaruoat, kuten hirvi ja sorsa, lammas, täyteläiset pataruoat, miedot juustot.
Kokeile esimerkiksi peura carpacciota tai -pataa. Postauksesta löydät myös täsmävinkit oman viinitastingin järjestämiseen.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Mouton Cadet Rouge, lahjapakkaus

Ranska, Bordeaux, AC Bordeaux
Rypäle: Merlot 85%, Cabernet Sauvignon 10%, Cabernet Franc 5%
Alkoholi: 14 %
Hapot: 4,7 g/l
Tarjoilulämpötila 8-10 °C
Alkon hinta: 16,30 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Tummanpunaisen viinin keskitäyteläisessä mausta löytyy kypsiä marjoja, kuten mustaherukkaa, puolukkaa ja karpaloa, tumma luumua sekä hentoa paahteisuutta, savuisuutta ja yrttisyyttä. Tuoksu noudattelee maun aromimaailmaa. Nuorekkaat tanniinit antavat varsin särmikkään suutuntuman. Lue lisää Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Tiivisliemiset pataruoat, grillatut ruoat, maksa, porsaanliha, miedot juustot. Kokeile esimerkiksi maalaiskyljyksiä ja omenaa siiderikastikkeessa.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Murviedro Sericis Monastrell, lahjapakkaus

Espanja, Utiel-Raquena, DOP Alicante
Rypäle: Monastrell
Alkoholi: 14,0 %
Sokeri: 7,0 g/l
Hapot: 5,3 g/l
Tarjoilulämpötila 14-16 °C
Alkon hinta: 16,99 €, tilausvalikoima, rajoitettu erä
Alkon makutyyppi: Vivahteikas ja kehittynyt

Viinin tumman punaisessa värissä on purppuraisia vivahteita. Täyteläisessä ja tanniinisessa maussa voi aistia voimakkaita kypsän hedelmän ja paahdetun tammen aromeja. Lue lisää.

Ruokasuositus: Tämä punaviini sopii mainiosti punaiselle lihalle, kuten lammas ja nauta, riistalle, meheville padoille, mausteiselle ruoalle sekä voimakkaille juustoille. Kokeile vaikka karitsanpotkaa andalusialaisittain.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Ricossa Barbera Appassimento 2020, lahjapakkaus

Italia, Piemonte, DOC Piemonte
Rypäle: Barbera
Alkoholi: 13,5 %
Sokeri: 14,0 g/l
Hapot: 6,4 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 14,98 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Väriltään runsaanpunainen punaviini on keskitäyteläinen. Tasapainoisesta mausta löytyy tummia kypsiä marjoja, hiven vaniljaa, mausteisuutta sekä pähkinää. Viini sopii nautittavaksi heti, mutta kypsyy mukavasti kellarissa vielä muutaman vuoden ajan. Lue lisää.

Ruokasuositus: Erittäin monipuolinen punaviini punaiselle lihalle, kuten naudalle ja lampaalle sekä riistalle. Niin pata- kuin grilliruoalle. Oivallinen pari myös seurusteluun ja pikkusuolaisille sekä juustoille. Täydellinen kumppani petit tenderin kanssa.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Ricossa Barolo 2016, puukotelo

Italia, Piemonte, DOCG Barolo
Rypäle: Nebbiolo
Alkoholi: 14,0 %
Hapot: 5,8 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 29,99 €
Alkon makutyyppi: Vivahteikas ja kehittynyt

Tummanpunainen viini on maultaan tanniininen, kevyen nahkainen, hapankirsikkainen, viikunainen, kypsän karpaloinen ja lääkeyrttinen. Hedelmäisessä tuoksussa löytyy lakritsia ja mausteisuutta. Lue lisää viinistä.

Ruokasuositus: Täsmäviini riistaruoille, ossobuccolle tai voimakkaille koville juustoille. Katso paras resepti Osso bucolle. Avaa viini kolme tuntia ennen tarjoilua. Viini säilyttää nautittavuutensa oikein varastoituna jopa 8-15 vuotta.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Zensa Nero d´Avola Appassimento Organico 2020, luomu, vegaaninen, lahjapakkaus

Italia, Sisilia, DOC Sicilia
Rypäle: Nero d´Avola
Alkoholi: 13,5 %
Sokeri: 8,0 g/l
Hapot: 5,4 g/l
Tarjoilulämpötila 14-16 °C
Alkon hinta: 12,98 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Tummanpunainen vegaaninen luomuviini on maultaan keskitäyteläinen ja tanniininen. Sen maussa on karpaloa, luumua, mausteisuutta ja mokkaisuutta. Tuoksussa on tummia marjoja, kypsää kirsikkaa, orvokkia ja mausteisuutta. Lue lisää Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Sopiva punaviiniviini voimakkaille juustoille, lampaalle, pastoille sekä meheville pataruoille. Myös hampurilaiset mausteisilla kastikkeilla tai mausteiset ruoat sopivat mainiosti tämän viinin seuraan. Kokeile paakarin pippurisen lihapadan kanssa.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Zensa Nero di Troia Organico, luomu, vegaaninen, lahjapakkaus

Italia, Apulia, IGP Puglia
Rypäle: Neri di Troia
Alkoholi: 13,5 %
Sokeri: 12,0 g/l
Hapot: 5,8 g/l
Tarjoilulämpötila 14-16 °C
Alkon hinta: 12,98 €
Alkon makutyyppi: Pehmeä ja hedelmäinen

Väriltään intensiivisen punainen viini on maultaan täyteläinen ja keskitanniininen. Mausta löytyy kirsikkahilloa, mustikkaa, maitosuklaisuutta ja vaniljaa. Tuoksussa on tummia marjoja ja mausteisuutta. Lue lisää.

Ruokasuositus: Tämä herkullinen punaviini sopii loistavasti meheville lihapadoille, pihveille tai rennosti meheville hampurilaisille. Kokeile esimerkiksi riistapadan kanssa.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Sette Vigne 7 2019, vegaaninen punaviini, lahjapakkaus

Italia, Vino Italiano
Rypäle: Corvina, Nebbiolo, Montepulciano, Sangiovese, Barbera, Aglianico, Primitivo
Alkoholi: 13,5 %
Sokeri: 9,0 g/l
Hapot: 5,8 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 16,99 €
Alkon makutyyppi: Mehevä ja hilloinen

Koe koko Italia yhdessä pullossa! Tässä viinissä yhdistyvät Italian parhaiden viinintuotantoalueiden parhaat punaiset rypäleet sekä viinintekijän huippu ammattitaito yhdistää ne kaikki seitsemän yhdeksi upeaksi lopputulokseksi. Kaikki rypäleitä on viinissä tasaisesti. Tämä viini on mitä upein lahja viininystävälle ja oikein säilytettynä se kypsyy vielä vuosien ajan. Lue lisää.

Viinin maku on täyteläinen ja tanniininen. Aromissa löydät herukkaa, kypsää kirsikkaa ja boysenmarjaa, mansikkaisuutta ja kevyttä tammisuutta. Tuoksussa voi aistia punaista kirsikkaa, kuivattuja hedelmiä, kahvia, luumua ja suklaata.

Ruokasuositus: Maukkaat liharuoat padassa tai grillissä valmistettuna, kuten nauta, possu, lammas, kani ja riista. Voimakkaat juustot, pikkusuolaiset ja seurusteluviini. Testaa vaikka maukasta kanipataa.

Joulun parhaat punaviini lahjat pukinkonttiin

Soprasasso Amarone della Valpolicella 2017, lahjapakkaus

Italia, Veneto, DOCG della Valpolicella
Rypäle: Corvina Veronese, Corvinone, Rondinella, Molinara
Alkoholi: 15,0 %
Sokeri: 9,0 g/l
Hapot: 5,3 g/l
Tarjoilulämpötila 16-18 °C
Alkon hinta: 28,28 €
Alkon makutyyppi: Vivahteikas ja kehittynyt

Intensiivisen tummanpunainen viini on maultaan täyteläinen ja tanniininen. Sen maussa on karpaloa, tummaa kirsikkaa, viikunaa ja mausteisuutta. Tuoksussa on tummia marjoja, kypsää kirsikkaa ja karpaloa. Lue lisää Viinilinnan sivuilta.

Ruokasuositus: Tämä vahva mutta pehmeä punaviini sopii naudasta, lampaasta ja riistasta valmistettujen liharuokien, esimerkiksi patojen seuraan ja rakastaa voimakkaita juustoja. Kokeile punaviinissä haudutettuja naudanposkia.

Joulunaikaan ja vuodenvaihteeseen sopii myös laadukas, palkittu italialainen kuohuviini, joiden parhaimmistoa tämä edustaa.

Joulun parhaat viinilahjat pukinkonttiin

Cuvage Nebbiolo d’Alba Millesimato Rosé Brut 2017, lahjapakkaus

Italia, Piemonte, DOC Nebbiolo D´Alba
Rypäle: Nebbiolo
Alkoholi: 12,0 %
Sokeri: 6,0 g/l
Hapot: 6,4 g/l
Tarjoilulämpötila 10-12 °C
Alkon hinta: 24,86 €
Alkon makutyyppi: Pirteä ja hedelmäinen

Hennon vaaleanpunertava kuohuviini on erittäin kuiva ja hapokas. Hienostuneessa maussa on metsämansikkaa, villivadelmaa ja kevyttä sitruksisuutta yhdistettynä mineraalisuuteen. Tuoksu on hienostunut ja aromaattinen sisältäen paahteisuutta ja hentoa herukkaisuutta. Lue lisää.

Ruokasuositus: Salaattit ja kasvisruoat sekä äyriäiset. Täydellinen juomavalinta seurusteluun.
Kokeile esimerkiksi hummeria ja thermidor-voita.

Viinilinnan lahjaviinit

Kuva: Viinilinna

Katso lisää Viinilinnan lahjaviinejä jouluisissa pakkauksissa.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d