Etusivu » Maalaiskyljyksiä ja omenaa siiderikastikkeessa

Maalaiskyljyksiä ja omenaa siiderikastikkeessa

Kirjoittaja: Kulinaari
Maalaiskyljyksiä ja omenaa siiderikastikkeessa

(Recipe also in English at the end of the post/resepti myös englanniksi postauksen lopussa)

Muutama vuosi sitten sain lahjaksi \”The Best of Traditional British Cooking\” -keittokirjan. Sitä selaillessani yllätyin brittiruoan korkeasta tasosta ja reseptien monipuolisuudesta. Iso-Britannian ruokakulttuurista tulee aina ensimmäiseksi mieleen fish and chips ja kidney pie.

Onnekseni ole päässyt tutustumaan brittiruokaan paikallisen opastuksella valmistaessamme yhdessä Sunday roast dinnerin. Muutenkin olen tehnyt maan reseptiikasta huippulöytöjä kuten Lemon Drizzle Cake ja Sconssit.

Suhteeni sianlihaan oli vuosia vähän niin ja näin. Aikoinaan expuolisoni isällä oli sikala ja tuolloin lähestulkoon kaikki käyttämämme liha oli oman tilan possuista. Eläimillä oli hyvät oltavat, ne viettivät kesät pääasiassa ulkona ja söivät oman pellon viljaa. Lihasta todella maistoi että ne olivat onnellisia possuja.

Lusikoiden jakamisen jälkeen olin pitkään syömättä sianlihaa, koska en saanut kaupasta laadultaan tyydyttävää tuotetta.

Tämä resepti todella palautti uskoni possunlihaan. Kunnon silavakerroksella varustetut maalaiskuljykset olivat aivan täydellisiä ja olennainen osa tätä rustiikkia brittiannosta. Onneksi sianlihan laatu on parantunut huomattavasti viime vuosina. Ainakin itse maksan mielelläni laadukkaasta lähellä tuotetusta lihasta korkeamman hinnan. En kuitenkaan syö sitä jatkuvasti.

MAALAISKYLJYKSIÄ, OMENAA JA SIIDERIKASTIKETTA
(4:lle)

1 rkl ruokaöljyä
4 porsaan vanhan ajan maalaiskyljystä (kunnon pekonilla)
2 vihreää omenaa (hapan ja kiinteä)
nokare voita
2 valkosipulin kynttä
1 tl sokeria
1,5 dl kuivaa omenasiideriä
1 tl siideriviinietikkaa
1 rkl kokojyväsinappia (Dijon)
2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta timjamia koristeluun

Ota kyljykset huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista.
Kuumenna öljy paksupohjaisella paistinpannulla keskilämmöllä ja ruskista kyljykset kauttaaltan 10-15 minuuttia kauniin ruskeiksi. Mausta kyljykset hivenellä suolaa.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja viipaloi omenat. Ota kyljykset pannulta ja laita lämpimään odottamaan.

Lisää paistinpannulle voi ja omenaviipaleet. Paista kunnes nesteet alkavat ruskistua. Lisää hienonnettu valkosipuli ja kuullota 1 minuutti. Sekoita joukkoon siideri, etikka, sinappi ja timjami. Keitä kasaan muutama minuutti, kunnes kastike sakenee sopivasti. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Laita kyljykset lämmitetyille lautasille ja annostele päälle kastiketta. Tarjoile kermaisen perunamuusin ja vaikkapa voilla silatun höyrytetyn kaalin kera. Koristele tuoreella timjamilla.

Kyljykset nautittiin tällä kerralla belgialaisen Leffe Blonde -oluen kera paremman puutteessa.

BACON CHOPS, APPLE AND CIDER SAUCE
(4 persons)

1tbsp vegetable oil
4 bacon chops
2 cooking apples
knob of butter
2 garlic gloves, finely chopped
1 tsp sugar
150 ml dry apple cider
1 tsp cider vinegar
1 tbsp wholegrain mustard (Dijon)
2 tsp chopped fresh thyme
salt and ground black pepper
springs of thyme to garnish

Take the chops in room temperature about 30 minutes before cooking.
Heat the oil in a heavy frying pan, over a medium heat. Cook the chops for 10-15 minutes, browning them well on both sides. Season with salt.

Peel, core and slice the apples. Remove the chops from the pan and keep them warm. Add the butter and apples to the pan and cook until the juices begin to brown.

Add the finely chopped garlic and sugar and cook for 1 minute, then stir in the cider, cider vinegar, mustard and chopped thyme. Boil for few minutes until reduced to a saucy consistency.

Season the sauce and place chops on warmed plates and pour over the sauce. Serve with lots of creamy mashed potatoes and steamed buttered gabbage. Garnish with the thyme springs.
This time the chops were served with Belgian Leffe Blonde beer, because authentic British beer was not at hand at that time.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: