Etusivu » Punssirullat eli dammsugare

Punssirullat eli dammsugare

Kirjoittaja: kulinaari
Punssirullat eli dammsugareleivokset

Punssirullat eli toiselta nimeltään dammsugare-leivoksina tunnetut pienet herkkupalat ovat yksi Ruotsin tunnetuimpia konditoriatuotteita ja myös niille on oma kansallinen nimikkopäivänsä 7.3., samoin kuin Budapestleivoksella on omansa toukokuun 1. päivä.

Punssirullat eli dammsugareleivokset

Punssirullat on tyyliltään samantapainen ns. “jätetuote” kuin perinteinen perunaleivos, jota on valmistettu leipomoissa esimerkiksi yli jääneestä sokerikakusta lisäämällä voita, kaakaota ja makuaineita.

Punssirullien ruotsalaisen dammsugare-nimen yhtenä alkuperänä pidetään yhdennäköisyyttä 20-luvun putkipölynimurin kanssa. Toisaalta leivoksen nimen sanotaan juontuvan leipomon lattialta lakaistuista muruista, joiden pölyinen maku peitettiin arrakkipunssilla.

Punssirullan sisällä on mehevä arrakkipunssilla maustettu täyte

Punssirullien alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta siitä löytyy ainakin kolme eri tarinaa. Rättvikiläisen Gunnar Ohlssonin väiteään keksineen punssirullat 50-luvun alussa. Toisaalta leivoksen isänä pidetään myös malmölaista marsippanimestari Carl Bertil Widelinia, jonka kertoman mukaan hän käytti sota-aikana alkuperäisiin punssirulliin vanhaksi menneitä keksejä, omenasosetta ja arrakkia. Massasta tehdyt patukat kuorrutettiin vielä suklaalla. Marsipaani otettiin käyttöön vasta sodan jälkeen. Kolmannessa tarinassa kondiittori Lars Holmberg kertoo olleensa 20-luvulla oppipoikana Bodenissa leipomossa, jossa näitä leivoksia kutsuttiin lankarulliksi. Todennäköisinta on kuitenkin, että samantyyppisiä leivoksia on syntynyt eri paikoissa samoihin aikoihin, koska myös Tanskasta löytyy saman tyylinen leivonnainen nimeltään traestammer. Kondiittorit olivat arvokkaiden raaka-aineiden säästäväisiä ja kaikki hyödynnettiin mahdollisuuksien mukaan.

Katso myös nämä ruotsalaiset leivonnaiset:

Prinsessakakku
Budapestleivos
Vadelma-mantelileivokset

Punssirullat

Täytteen pohjaksi sopii ihan perus sokerikakku, kahvikakku tai esimerkiksi gluteeniton mantelinen torttupohja. Täytteen makuja voi myös muokata rajattomasti makunsa mukaan ja kokeilla vaikka raikkaan marjaisia makuja hilloilla tai tuoreilla marjoilla. Voin tilalla voi käyttää myös kookosrasvaa ja suklaana myös valkosuklaata. Tavallisesta kakkupohjasta tulee melko tiivis täytemassa, joten kannattaa kokeilla lisätä massan joukkoon esimerkiksi mantelijauhoa tai -rouhetta rakennetta tuomaan.

Katso vinkit mantelimassan käsittelyyn.

Rivi punnirullia

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: