Viimeksi äidin luona käydessäni hän tarjoili kahvipöydässä tätä raikasta torttua. Olen tyrnin ystävä ja tässä se yhdistyy vielä herkulliseen mascarponekermaan.
Koska halusin tehdä myös torttupohjan itse valmiin sijaan, päätin kokeilla mantelipohjaa, jolloin kakusta tulisi myös gluteeniton. Siitä se varsinainen rumba taas käynnistyikin, mikä sinänsä on mulle ihan tyypillistä. Tuntui ettei koko kaupungista löydy ensimmäistäkään perinteistä metallista torttuvuokaa. Löytyi kyllä tasapohjaisia ja Sokokselta yksi silikoniversio, mutta ihan kolmatta kymppiä en lähde vuoasta maksamaan. Ja silikonin paisto-ominaisuudetkin ovat vähän niin ja näin.
Lopulta tärppäsi sieltä jonne olisi pitänyt mennä alunperinkin eli Kodin Ykkösestä. Ei muuta kuin vatkaimet tanaan ja leipomaan.
Uutena raaka-aineena itselleni mukana oli myös ammattilaisille tarkoitettu laktoositon kirnimaidon, kasvirasvan ja kerman sekoitus Millac Gold 33 Ruoka ja vispi. Kaverini suositteli sitä jo aiemmin pursotusten harjoittelua varten ja viime tukkureissulla ottimme sitä mukaan. Siitä saa aikaiseksi erittäin kiinteän ja kestävän vaahdon joka kestää sulamatta ja valumatta lämpimämmässäkin säässä.
Sitä ei tosin kannata vatkata ihan täysin kovaksi vaahdoksi jolloin pursottamisesta tulee jo hankalaa. Ja ainakin tuorejuuston lisääminen vaahtoon kiinteytti massaa entisestään. Tämä siis muistiin ensi kertaa varten.
MANTELINEN TYRNI-MASCARPONETORTTU
Tyrnikiisseli:
1,5 dl tyrnimehua
2,5 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Kiehauta tyrnimehu, vesi ja sokeri kasarissa ja ota liedeltä. Sekoita perunajauhot pieneen määrään kylmää vettä ja kaada tyrniseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Laita kasari takaisin tulelle ja anna kiisselin pulpahtaa pari kertaa, älä sekoita enää. Anna kiisselin jäähtyä täysin.
Mantelipohja:
3 munaa
1,5 dl sokeria
120 g mantelijauhetta
0,75 dl perunajauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
voiteluun ja leivitykseen:
voita tai margariinia
mantelijauhetta
koristeluun:
2 dl Millac Ruoka ja vispiä tai kuohukermaa
125 g mascarpone-tuorejuustoa
paahdettuja mantelilastuja
Sekoita mantelijauhe, perunajauho ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos munavaahdon pinnalle ja sekoita ne varovasti lastalla käännellen.
Paista 180 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia alatasolla. Paistumista kannattaa seurata, ettei pohja pääse palamaan. Kypsyyttä voi kokeilla reunasta tulitikulla.
Anna pohjan jäähtyä ennen kumoamista.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen varovasti hieman pehmennetty mascarpone. Voit myös halutessasi kostuttaa torttupohjaa vaikka tyrnimehulla ennen kiisselin lisäämistä.
Levitä tyrnikiisseli kumotulle torttupohjalle tasaisesti. Jos haluat pursottaa tortun pinnan, laita se noin 30-60 minuutiksi kylmään vetäytymään, jotta kiisseli hieman kiinteytyy ja pursottaminen on helpompaa. Malttamattomimmat voivat koristella pinnan heti lusikoimalla hieman löysemmäksi jätettyä kermaseosta tortulle. Viimeistele pinta paahdetuilla mantelilastuilla.
Kiitos rakas äiti upeasta ohjeesta ja inspiraatiosta!
2 kommentia
Oi. Tyrni on niin mun herkkua. <3
Oi. Tyrni on niin mun herkkua. <3