Jääkaapissa oli odotellut jo jonkin aikaa pussillinen maa-artisokkaa. Olin mielessäni pyöritellyt siitä lisukkeita jo useaan otteeseen, mutta aina oli tilalle tullut jotain muuta. Alkoi kuitenkin ollajo korkea aika käyttää ne pois. Eivät nekään ikuisuukia säily.
Kaapista löytyi myös tukusta mukaan lähtenyt tetra kookoskermaa ja mietin että voisiko niistä kahdesta valmistaa vähän erilaisen makuisen maa-artisokkakeiton. Molemmat ovat mukavan pehmeän makuisia, mutta kookoksen kanssa ajattelin olla varovainen, ettei artisokan herkkä aromi jyräydy peittoon.
Koekeitto onnistui kerrasta ihan nappiin. Järjettömän hyvää ja kummatkin raaka-aineet pääsivät oikeuksiinsa.
MAA-ARTISOKKA-KOOKOSKEITTO (4-6:lle)
1 kg maa-artisokkaa kuorittuna ja paloiteltuna
2 rkl (kirkastettua) voita
1-2 rkl ruokaöljyä
2 jauhoista perunaa (esim. Rosamunda) kuorittuna ja paloiteltuna
1 suuri sipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 l vähäsuolaista kasvislientä
1 tl raastettua inkivääriä
1 kaffirlimen lehti
valkopippuria myllystä
pari tuoretta timjamin oksaa
1,5 dl kookoskermaa
(suolaa)
koristeluun:
tuoretta timjamia tai korianteria
kookoskermaa
Kuumenna voi ja öljy kookkassa kattilassa ja kuullota ensin sipulia keskilämmöllä kunnes se pehmenee. Lisää valkosipuli kuullotuksen loppupuolella. Vältä sipulin ruskistumista. Lisää paloitellut maa-artisokat ja perunat ja kuullota niitä noin minuutti kunnes ne hieman lämpenevät.
Lisää kattilaan kasvisliemi, timjaminoksat, inkivääri, kaffirlimetin lehti, valkopippuria ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta noin 15-20 minuuttia tai kunnes artisokat ja perunat ovat pehmenneet.
Poista liemestä timjaminoksat ja limetinlehti ja soseuta keitto sauvasekoittimella huolellisesti tasaiseksi ja samettiseksi. Sekoita joukkoon kookoskerma, maista, säädä maku ja lämmitä nopeasti uudelleen ennen tarjoilua. Koristele keiton pinta lorauksella kookoskermaa ja timjaminlehdillä.
2 kommentia
Onpa kivat ja mielenkiintoiset mausteet maa-artisokalle. 🙂 Pitääpä pistää mieleen!
Onpa kivat ja mielenkiintoiset mausteet maa-artisokalle. 🙂 Pitääpä pistää mieleen!