Helppo kumkvattimarmeladi oman puun sadosta

Hemmottelin itseäni taannoin parvekepuutarhaan ostamallani kumkvattipuulla eli kääpiösitruksella, jollaista olin himoinnut jo vuosia. Sitruspuiden sukuinen kumkvatti kukkii upeasti tuoksuen keväästä alkukesään, jonka jälkeen muodostuvat pienet, noin 10 g painoiset soikeita appelsiineja muistuttavat hedelmät, jotka voi syödä kuorineen. Maku on yhtä aikaa kitkerä ja makea, yhdistäen appelsiinin, sitruunan ja mandariinin ominaisuuksia. Kumkvatti sopii mm. drinkkien, teen,…

Korvasienirisotto ja viinivinkki

Risotto on helppo tapa nauttia kevään ja alkukesän sesonkiherkusta korvasienestä. Tällä kerralla nautimme sen alkuruokana ja kyytipoikana toimi upea saksalainen laaturiesling. Muista aina käsitellä tuoreet korvasienet huolellisesti. Risottoon voi käyttää myös kuivattuja korvasieniä, mutta ne tulee liottaa vedessä vähintään kaksi tuntia ja käsitellä keittämällä ennen käyttöä kuten tuoreet korvasienet. KORVASIENIRISOTTO (4:lle) 7-8 dl kuumaa kasvislientä1…

Kesän mehevin vegaaninen mansikkakakku, myös gluteeniton

Mansikkakakku? Tämähän on kuivakakku!! Niin, se onkin mansikoista tehty mehevä kuivakakku ja vieläpä vegaaninen sellainen. Mikä parasta, aivan mielettömän herkullista! Tämän yllättävän mansikkakakun pohjana on aiemmin julkaisemani vegaanisen tomaattikakun resepti, joka oli todella positiivinen yllätys. Ajatus tomaatin vaihtamisesta mansikkaan syntyi aikanaan Arto Rastaan vetämässä kokkikoulussa, jossa valmistimme gazpachoa mansikasta.  Jos verrataan kaikkia tomaatin makuaineita, löytyvät…

Herkullinen chili con carne naudanpaistista

Chili con carnella tai lyhyemmin chilillä on hyvin pitkä ja mielenkiintoinen historia. Vaikka varsinainen kirjallinen maininta chili con carnesta on 1850-luvulta, sen tunnetut juuret ulottuvat 1500-luvun asteekkien pääkaupunkiin Tenochtitlániin, joka sijaitsi nykyisen Mexico Cityn paikalla. Espanjalaisen munkin kertoman mukaan paikalliset valmistivat usein chilipaprikalla maustettua pataruokaa, jossa espanjalaisten valloittajien tulon jälkeen alettiin käyttää myös naudanlihaa.  1800-luvun…

Raikas kaali-paprikasalaatti vaikka grilliruoan kaveriksi

Kesän grilliruoat kaipaavat seurakseen raikkaita lisukkeita ja erilaiset salaatit ovat niistä parhaimpia. Coleslaw on kaikkien tuntema klassikko, ja nyt sesongissa olevasta varhaiskaalista saa helposti muuntelemalla muitakin helppoja salaatteja.  Nappasin kaupasta hieman umpimähkään raaka-aineita uuden pöytägrillimme ensikäyttöä varten. Joo, pöytägrilli tosiaan… meidän talossa kun ei saa laittaa ruokaa parvekkeella missään muodossa. Pöytägrillillä se onnistuu keittiössäkin ilman…

Se paras vegaaninen kinuski leivontaan ja jälkiruokiin

Paksu täyteläinen kinuski on monen leivonnaisen ja jälkiruoan tärkeä osa. Valmistin äskettäin ensimmäisen täysin vegaanisen juutokakkuni ja siinä yhteydessä menetin myös vegaanikinuski neitsyyteni käyttämällä Oatlyn iMat kermamaista ruoanvalmistustuotetta sekä fariinisokeria. Tämä kakun koristeluun päätynyt maidoton kinuski jäi silloin hiukan liian juoksevaksi, joten päätin testata miten saan sen muistuttamaan enemmän kondensoidusta maidosta tehtävää paksumpaa kinuskia.  Valmistin…