Löytöretket ruoan parissa ovat parasta mitä tiedän. Uusien yllättävien maku- ja raaka-aineyhdistelmien kokeilu alkaa usein kaupasta löydetystä uudesta raaka-aineesta tai tutustakin sellaisesta johon haluaa ihan uuden tulokulman. Näin Helsingin Kalliossa…
Tägää:
kaffir limen lehti
-
-
gluteenitonKasvisruokakeitto
Maukas kermainen maa-artisokka-kookoskeitto
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariJääkaapissa oli odotellut jo jonkin aikaa pussillinen maa-artisokkaa. Olin mielessäni pyöritellyt siitä lisukkeita jo useaan otteeseen, mutta aina oli tilalle tullut jotain muuta. Alkoi kuitenkin ollajo korkea aika käyttää ne…
-
Tähän asti olen aina valmistanut ankan rintafileet perinteiseen tyyliin pannulla paistaen. Etsiskelin vähän vaihtelua ja löytyi tämä thai-tyylinen suht helppo ja ruokaisa resepti. Ensimmäistä kertaa myös poistin nahan fileiden pinnalta.…
-
Firmamme luovien suunnittelijoiden ilta huipentui taannoin BasBas-ravintolan perustajien Niki Thieloun ja Kalle Kiukaisen valmistamaan illalliseen, joka osittain myös valmistettiin seuratessamme ja jossa tarjoutui oiva tilaisuus myös kysellä annoksien valmistuksesta ja…