Oli kaupassa sen verran muhevan näköistä ja kokoista latva-artisokkaa, että mukaanhan se lähti oitis.
Perusohje latva-artisokalle löytyy tästä.
Paitsi, että latva-artisokka on herkullinen alku- ja seurusteluruoka, se on myös hyvin kaunis.
Lopussa odottaa aina tuo paras osa, eli herkullinen artisokan pohja. Senkin voi tarjoilla näyttävästi.
Kastikkeena parmesaanilla ja korianterilla maustettua voisulaa.
Selkeästi menossa kalapainotteinen kausi. Siispä grilliin nieriä fileet ja seuraksi voilla ja kevätsipulilla höystettyjä uusia perunoita ja korvasienikastiketta.
Nieriään paistettiin kaunis pinta n. 20 sekuntia kuumassa grillissä ja sen jälkeen nahkapuoli alaspäin grillaus kypsäksi. Mausteena suolaa ja mustapippuria myllystä sekä sitruunaa.
Uudet perunat keitetään melkein kypsiksi ja siirretään foliosta muotoiltuun astiaan tai muuhun grillin kestävään astiaan. Päälle voisulaa ja hienonnettua kevätsipulia. Perunat pysyvät lämpiminä grillissä kalan kypsyessä.
KORVASIENIKASTIKE
0,25 litraa pakastettuja ja esikäsiteltyjä korvasieniä (sulatettuna)
1 rkl kirkastettua voita
1 salottipuli
2 dl kuohukermaa
1 rkl tuorejuustoa
vettä tai valkoviiniä
suolaa
pippuria
hiven sahramia
Hienonna sulatetut sienet. Hienonna myös sipuli ja kuullota kasarissa voi kera. Lisää sienet ja kuullota hetki lisää, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu. Lisää kerma, tuorejuusto sekä mausteet ja anna hautua n. 15 minuuttia. Voit ohentaa kastiketta vedellä tai valkoviinillä tarvittaessa. Maista ja säädä maku.