Tämän vuoden pääsiäiskakku kasattiin klassisen käpykakun muodon ja makumaailman ympärille. Hyvä sokerikakkupohja, hieman vadelmahilloa ja reilusti voikreemiä! Kuorrutukseen käytin nyt sokerimassaa, koska sitä sattuneesta syystä sattui olemaan käsillä. Itse en…
voi
-
-
Leivonta
Aidot viinerit eli wienerleivät vaihe vaiheelta.
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTo-do -listallani ovat jo pitkään olleet perinteiset viinerit eli wienerleivät. Juuri sellaiset upean rapeat ja lehtevät, joita saa hyvistä leipomo-konditorioista. Tähän saakka olen tyytynyt vain voitaikinasta tehtyihin pikaviinereihin, mutta nehän…
-
Mikä onkaan ihanampaa kuin viettää kiireetöntä sunnuntaiaamua oman rakkaansa kanssa. Tarjolla kahvia, pekonia, munakasta, jogurttia ja marjoja sekä lämpimiä tuoreita briosseja. Päätin kuitenkin varmistaa aamun kiireettömyyden tekemällä briossit edellisenä iltana…
-
gluteenitonKasvisruokakeitto
Täyteläinen fenkoli-juurisellerikeitto
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariFENKOLI-JUURISELLERIKEITTO (4:lle) 1 keskikokoinen sipuli 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna 2 rkl voita 1 rkl oliiviöljyä 1 pieni juuriselleri (n. 250 g) 1 fenkoli 1/2 tl kuivattua timjamia 1 laakerinlehti suolaa…
-
Olen ollut rapujuhlissa monet kerrat, mutta itse ei ole tullut vielä kertaakaan niitä keitettyä. Tänä vuonna tuli siihenkin muutos. Tosin olin vain sivusta seuraajan roolissa, koska itselläni oli kakkutilaus työn…
-
KalaKastikeKasvisruoka
Artisokkaa ja grillattua nieriää ilta-auringossa
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariOli kaupassa sen verran muhevan näköistä ja kokoista latva-artisokkaa, että mukaanhan se lähti oitis. Perusohje latva-artisokalle löytyy tästä. Paitsi, että latva-artisokka on herkullinen alku- ja seurusteluruoka, se on…