Frikadellit eli keitetyt lihapullat ovat herkullinen ruotsalainen klassikkoruoka. Yleensä ne valmistetaan naudan tai vasikanlihasta, mutta myös porsaanliha, siipikarja ja lammas sopivat pyöryköiden raaka-aineeksi. Ruotsalaiset frikadellit ovat perinteisesti liemessä tai keitossa kypsennettyjä ja esimerkiksi kaalikeitto frikadelleilla on todellinen klassikkoherkku. Modernimmat versiot valmistetaan esimerkiksi kastikkeessa kypsentämällä tai tarjoillaan keiton lisäkkeenä.
Reseptiikka on hyvin vanhaa ja muun muassa 1700-1800 -luvuilla frikadellit olivat yleisempiä kun tuntemamme tavalliset paistetut lihapullat, joiden alkuperä johtaa Turkkiin.
Frikadellit tunnetaan myös naapurimaiden ruokakulttuureissa, mutta hieman eri tavalla toteutettuina. Tanskassa ne ovat hieman litistettyjä paistettuja lihapullia, jotka vastaavasti muistuttavat ruotsalaista pannupihviä tai wallenbergia.
Frikadell-sana on ilmaantunut ruotsinkieleen 1600-luvun puolivälissä, mutta on luultavimmin paljon vanhempaa ranskalaista alkuperää.
Tämä mieheni viikonloppuna loihtima resepti on hyvin italiahenkinen, koska pyörykkämassassa on puolet italialaista fenkolimaustettua raakamakkaraa ja kastikkeena täyteläisen samettinen tomaattikastike. Mukana tietysti hyvää pastaa. Meillä tässä bucatini eli perciatelli -pastaa. Tähän sopii pitkistä pastoista myös linguine tai pappardelle sekä pienemmistä farfalle, gnocchi tai orecchiette.
Käyn noita Chiapella-raakamakkaroita hakemassa aina varastoon Hakaniemen kauppahallin Roinisilta, kun satsi saapuu. Niistä syntyy mm. maailman maukkain makkarapizza, ruokaisa italialainen makkarakeitto sekä italialaisia lihapullia, sieniä ja tappajapastaa. Tämänkertaisen makkaratilauksen mukana sain myös kimpaleen upean aromikasta parmesaania, jota tuli naposteltua viinin kanssa ihan sellaisenaankin.
Raakamakkarassa on sen verran paljon suolaa, ettei kastikkeeseen juurikaan tarvitse enää lisätä suolaa tuota fondia enempää. Makkaran omat mausteet maustavat myös kastikkeen sopivasti.
Viinivinkki:
Frikadellien kanssa tietysti italialaista, tarkemmin sisilialaista pehmeää ja hedelmäistä Zensa Nero d`Avola Appassimento Organico vegaanista luomupunaviiniä. Keskitäyteläisen ja keskitanniinisen viinin runsaan pyöreässä maussa voi aistia tummia marjoja kuten karhunvatukkaa ja mustikkaa. Siinä on suklaisuutta, mausteisuutta ja vaniljaa sekä pehmeät tanniinit. Tuoksu toistaa maun marjaiset aromit sekä mausteisuuden yhdistyen orvokin ja kypsän kirsikan vivahteisiin.
Nauti viinistä mehevien pataruokien, lampaan, makkaroiden, voimakkaiden juustojen, grilliruokien, mausteisten hampurilaisten tai tulisten ruokien kanssa. Tarjoilulämpötila: 14-16 °C
Zensa Nero d`Avola Appassimento Organico, 2019, luomu, vegaaninen
Rypäle: Nero d´Avola
Italia, DOC Sisilia
Alkoholi: 13,5 %
Sokeri: 9,0 g/l
Hapot: 5,2 g/l
Alkon hinta: 12,98 €
HELPOT JA MEHEVÄT FRIKADELLIT TOMAATTIKASTIKKEESSA (4-6:lle)
pyörykät (noin 35 pientä pyörykkää):
400 g raakamakkaraa, esim. fenkolimaustettu Chiapella
400 g porsaan jauhelihaa
Kuullota sipuli öljyssä kuultavaksi, lisää valkosipuli ja muut ainekset, keitä hiljalleen 30 minuuttia.
Poista timjamit, lisää raa´at lihapullat kastikkeeseen ja anna kypsentyä kastikkeessa noin 10-15 min. Maista ja säädä makua tarvittaessa.