Tämän vuoden yksi ruokatrendeistä on maailman maut kotikeittiössä ja erilaiset pippurit ovat erinomainen ja helppo tapa tutustua uusiin makumaailmoihin. Ovathan erilaiset pippurit myös maailman käytetyimpiä mausteita.
Mustapippuri on pippureista se kaikkein tunnetuin ja nyt korostuukin sen monipuolisuus niin suolaisissa kuin makeissakin ruoissa – puhumattakaan juomista. Arvostetuin aromikas Tellicherry-mustapippuri tulee Intiasta Keralan alueelta. Vastuullista kuluttajaa tietysti kiinnostaa myös esim. pippurin alkuperä ja tuotannon vastuullisuus. Paulig onkin tehnyt vastuullisuuslupauksen, jonka mukaan vuoteen 2023 mennessä kaikki Pauligin Santa Maria pippurit tulee kolmannen osapuolen verifioimista lähteistä.
Lue täältä lisää pippureista ja Pauligin vastuullisuustyöstä.
Tutustu aasialaisen ruokakomeron muihinkin antimiin.
Pippuri on Intiasta kotoisin oleva köynnöskasvi, jonka marjat ovat aluksi vihreitä, muuttuvat sitten kypsyttyään punaisiksi. Köynnöksen marjoista saadaan musta- viher- ja valkopippuria.
Mustapippuri syntyy raakoina kerätyistä vihreistä marjoista, jotka kuivataan auringossa ruskeiksi ja pinnaltaan ryppyisiksi.
Viherpippuri tehdään raakana kerätyistä marjoista, jotka joko pakatekuivataan tai säilötään etikkaliemeen.
Valkopippuri valmistetaan punaiseksi kypsyneestä pippurimarjasta, josta liotetaan pois punainen kuoriosa.
Mustapippuri sopii erinomaisesti kurpitsan kanssa, jota on menun makean mausteisessa alkuruoassa.
Pehmeän täyteläinen nyhtöpossu saa makua Dan Dan iang -kastikkeesta ja pikkelikurkut tuovat annokseen raikkautta.
Tomin alkuperäinen jälkiruokaresepti tehtiin mandariineista, jotka vaihdoin itselläni käsillä olleisiin veriappelsiineihin, jotka toimivat aivan yhtä hyvin. On muuten aivan mielettömän raikas! Viherpippuri antaa kivaa aromia.
KURPITSAA KUNG PAO (4:lle)
puolikas (n. 400) butternutt- tai myskikurpitsaa kuutioituna
2 rkl rypsiöljyä
suolaa myllystä (Santa Maria Rock Salt)
mustapippuria myllystä (Santa Maria Tellicherry Black Pepper)
Kung Pao -kastike:
0,5 dl pähkinäöljyä
15 kierrosta Santa Maria Chili Explosion -maustetta myllystä
1 tuore punainen chili puhdistettuna ja viipaleina
0,5 rkl raastettua inkivääriä
0,5 rkl raastettua valkosipulia
5 kpl kevätsipulin vartta 5 cm paloina (tai 1 purjosipuli 5 cm suikaleina)
mustapippuria myllystä (Santa Maria Tellicherry Black Pepper)
0,5 dl suolapähkinöitä
2 tl sokeria
2 rkl valkoviiniä tai vettä
4 rkl soijakastiketta (Santa Maria Thai Soya Sauce)
Kuori ja paloittele kurpitsa. Leikkaa noin 4×4 cm paloiksi. Pyörittele pala rypsiöljyssä ja mausta.
Paahda kurpitsa kypsäksi ja prhmeäksi 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Kastiketta varten lämmitä pähkinäöljy pannulla ja lisää chilimauste myllystä, tuore chili, inkivääri sekä valkosipuli ja kuullota niitä hetki, jotta mausteet heräävät. Laske lämpöä ja ota pannu hetkeksi sivuun. Lisää kevätsipuli palat tai suikaloitu purjo ja sekoittele pannulla. lisää loput ainekset sekä pähkinät. Kuumenna seos nopeasti uudelleen ja sekoita joukkoon kurpitsapalat, niin että ne ovat kauttaaltaan kastikkeen maustamia.
PIKKELIKURKUT (4:lle)
pikkeliliemi:
0,5-0,75 dl väkiviina etikkaa
2 rkl sokeria
0,5 tl Santa Maria kokonaista korianterinsiementä jauhettuna
0,5 kurkku
Jauha korianterinsiemenet morttelissa. Sekoita jauhe kasarissa muiden aineksien kanssa ja kiehauta. Anna jäähtyä. Leikkaa kurkku noin 5 sentin tikuiksi ja pikkelöi hetki liemessä. Tarjoile lisäkkeenä nuudelien kanssa.
NYHTÖKAURAA JA NUUDELEITA DAN DAN MIANG (4:lle)
kastike:
5 rkl rypsiöljyä
1 tl mustapippuria myllystä (Santa Maria Tellicherry Black Pepper)
3 rkl hienonnettua valkosipulia
2 rkl hienonnettua inkivääriä
5 rkl kevätsipulia tai purjoa hienonnettuna
2 rkl seesamitahnaa eli tahinia
2 rkl soijakastiketta (Santa Maria Thai Soya Sauce)
1 rkl sokeria
2,25 dl kasvislientä
240 g (1 pkt) Gold & Green Nude -nyhtökauraa
200 g (1 pkt) Santa Maria Whole Wheat Noodles
vettä
koristeluun:
hienonnettua korianteria
Kuullota valkosipuli ja inkivääri pehmeiksi öljyssä. Lisää muut kastikkeen ainekset nyhtökauraa lukuunottamatta ja kiehauta kastike nopeasti kuumaksi. Sekoita joukkoon nyhtökaura.
Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta hyvin. Sekoita kulhossa kastike nuudelien joukkoon. Koristele pinta korianterilla. Tarjoile pikkelikurkkujen kanssa.
VERIAPPELSIINI CURD, VERIAPPELSIINI CREME
JA VIHERPIPPURI MAUSTETTUA VERIAPPELSIINIA (4:lle)
veriappelsiini curd:
1 dl veriappelsiinimehua
120 g voita sulatettuna
1,4 dl sokeria
1 keltuainen
1 kananmuna
1 liivatelehti
Laita liivate kylömään veteen likoamaan 5 minuutiksi.
Kiehauta mehu yhdessä sokerin kanssa. Lisää kananmuna ja keltuainen voimakkaasti vatkaten. Ota liedeltä ja lisää kuivaksi puristettu liivate ja voi hyvin vatkaten. Anna jäähtyä ja laita kylmään odottamaan. Vatkaa curd uudelleen kun se on jäähtynyt.
veriappelsiini creme:
100 g ranskankermaa
0,5 dl vispikermaa
1 veriappelsiinin kuori raastettuna
1 tl vaniljasokeria
Vaahdota ranskankerma ja kuohukerma vaniljasokerin kanssa. Mausta kuoriraasteella.
marinoidut veriappelsiinit
2-3 veriappelsiinin hedelmäliha
2 tl sokeria
0,5 tl Santa Maria viherpippuria murskattuna
tai mustapippuria myllystä (Santa Maria Tellicherry Black Pepper)
koristeluun:
paahdettuja mantelilastuja
Leikkaa appelsiinien kuori pois ja yksittäiset lohkot nahattomiksi.
Mausta appelsiinipalat sokerilla ja pippurilla.
Kokoa annos laittamalla tarjoilumaljan pohjalle ensin curdia, sitten cremeä ja lopuksi marinoituja veriappelsiinisiivuja. Koristele halutessasi paahdetuilla mantelilastuilla.