Etusivu » Helppo ja raikas caesarkastike kruunaa salaatin

Helppo ja raikas caesarkastike kruunaa salaatin

Kirjoittaja: Kulinaari

Jos kaipaat nopeaa ja kevyttä syötävää kesän rientojen lomassa, tee raikas salaatti ja siihen tämä herkullinen ja helppo caesarkastike.

Salaattipohjan ei tarvitse olla sen kummoisempi kuin nippu tai pari rapeaa salaattia. Näin kesällä valinnanvaraa on yllin kyllin. Yhdistele vaikka perinteistä romainea sekä jää- ja punasalaattia.

Ruokaisuutta salaattiin saat lisäämällä makusi mukaan paistettua broileria, savulohta tai vaikka grillattua halloumia. Caesarsalaattiin kuuluvat mukaan tietysti myös parmesaanilastut!

Omatekoiset krutongit tai vaikka paahdetut kikherneet tuovat salaattiin kivaa rapeutta.

Koska monet karsastavat anjovista ja sardellia, tai ovat kala-allergisia, kastike onnistuu hyvin myös ilman niitä.

HELPPO CAESARKASTIKE

1 muna
2,5 dl rypsiöljyä
1 hienonnettu valkosipulin kynsi
0,5 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl Dijon-sinappia
1 tl anjovistahnaa tai 2 anjovista/sardellia hienonnettuna (ei pakollinen)
2-3 rkl parmeesaaniraastetta
1-2 rkl pieniä kapriksia
mustapippuria myllystä
hieman suolaa
(hieman kylmää vettä)

Laita kaikki kastikeainekset vettä lukuunottamatta kapeaan, korkeaan astiaan.

Aseta sauvasekoitin astian pohjalle, käynnistä ja anna käydä muutama sekunti. Nosta sekoitinta hitaasti ja sekoita kunnes kastike on sekoittunut paksuksi, kermaiseksi kastikkeeksi. Ohenna muutamalla ruokalusikallisella kylmää vettä tarvittaessa.

Maista ja säädä maut kohdalleen. Anna vetäytyä kylmässä tovi ennen tarjoilua.

Sekoita osa kastikkeesta ja parmessanilastut huuhdellun ja revityn salaattipohjan joukkoon. Lisää haluamasi proteiini ja krutongit.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: