Etusivu » Herttaisen helppo mustikkapiirakka

Herttaisen helppo mustikkapiirakka

Kirjoittaja: Kulinaari

Sattuipa somasti, että pakastimen kätköistä paljastui puolisen litraa mustikoita! Just viime viikonloppuna kysyin mieheltäni, minkä tyyppisestä mustikkapiirakasta hän pitäisi ja päätin sitten leipoa sellaisen viikonlopun kunniaksi. Samalla pääsin kokeilemaan keväällä ostamaani uutta vuokaakin.

Tämä resepti on todella helppo ja nopeatekoinen. Täytteeksi sopivat mustikoiden lisäksi myös esimerkiksi viinimarjat, karviaiset tai puolukat. Ja mikä olisikaan tuoreen, lämpimän piirakan kanssa parempaa kuin pallo vaniljajäätelöä!

 

HERTTAISEN HELPPO MUSTIKKAPIIRAKKA

(voita voiteluun + korppujauhoja)
3-5 dl mustikoita
100 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl perunajauhoja
(sokeria)

tarvikkeet:
18 cm pyöreä piirakkavuoka
tai 10×35 cm piirasvuoka
leivinpaperia
vuokasprayta

Voitele ja korppujauhota vuoka tarvittaessa. Itse käytin suorakaidevuoassa pelkkää leivinpaperivuorausta ja se toimi hyvin.

Lämmitä uuni 190 asteeseen.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vatkaimella. Vatkaa muna taikinaan, lisää jauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina tasaisesti vuokaan ja raunoille. Sirottele perunajauhot piirakkapohjalle ja levitä päälle mustikat. Mikäli käytät pakastemustikoita, sulata ja valuta ne ensin. Sirottele pinnalle hieman sokeria.

Paista uunin alatasolla n. 25-30 minuuttia, kunnes piirakka on kypsä ja saanut kauniin värin.

Tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: