On muutenkin aika tyhjentää pakastin viime vuoden sienisadosta ja odotella uutta. Tosin se taitaa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla jäädä aika laihanlaiseksi mikäli sadetta ei ala kohta kuulua.
Makaronin ja cheddarin joukkoon voi hyvin upottaa muitakin sieniä makunsa mukaan.
Tästä herkusta taisi tulla kertaheitolla yksi suosikki arkiruoistani. Kun tekee isomman satsin, siitä riittää myös töihin mukaan lounaaksi.
SIENESTÄJÄN MAC & CHEESE
0,5 l kuutioituja tatteja (sulatettu ja valutettu)
400 g pienikokoista pastaa
4 rkl voita
7 dl maitoa
4 rkl vehnäjauhoja
1/8 tl cayenepippuria
1/8 tl valkopippuria myllystä
hieman vastaraastettua muskottipähkinää
1 tl suolaa
160 g Aito Cheddar Originaalia raasteena
2 dl mozzarellaraastetta
kasviöljyä vuoan voiteluun
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin.
Paista sieniä tarvittaessa kuivalla pannulla sen verran että liika kosteus haihtuu.
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Valmista juustokastike sulattamalla teflonkasarissa voi ja sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä kokoajan sekoitellen, mutta ruskistamatta jauhoja. Sekoita joukkoon puolet maidosta hyvin vatkaten, jotta jauhot sekoittuvat kunnolla. Lisää loput maidosta ja keitä 5 minuuttia miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Varo ettei valkokastike pala pohjaan. Sekoita joukkoon cheddarraaste.
Sekoita pasta, sienet ja juustokastike keskenään, maista ja säädä maku tarvittaessa.
Kaada voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste ja paista 25-30 minuttia, kunnes juusto saa kauniin värin.
4 kommentia
No nyt herahti vesi kielelle! 😋
ooh nam! näyttää niin hyvältä, että menee ehdottomasti testiin!
No nyt herahti vesi kielelle! 😋
ooh nam! näyttää niin hyvältä, että menee ehdottomasti testiin!