Etusivu » Täyteläinen kurpitsajäätelö ilman jäätelökonetta

Täyteläinen kurpitsajäätelö ilman jäätelökonetta

Kirjoittaja: Kulinaari

Vuosiin en ole tehnyt kotona itse jäätelöä. Johtuneeko osittain siitä, että suunnittelin toistakymmentä vuotta työkseni jäätelöpakkauksia. Ehkä kuitenkin enemmän siitä, että olen kokenut sen jotenkin suuritöisenä jäätelökoneineen kaikkineen.

Vuosi sitten osallistuessani Turussa yliopiston Foodiex-projektiin, kehitti ryhmämme vegaanisen jäätelön, josta jäi kipinä tehdä jäätelöä taas kotonakin. Tässä sitä nyt ollaan.

Olen pariin otteeseen valmistanut kurpitsasosetta pakkaseen ja valmistanutkin siitä jo uunidonitseja ja kuppikakkuja. Kurpitsajäätelö tuntui tähän väliin hyvältä vaihtelulta.

Kurpitsajäätelö on mainio tarjottava Halloween-juhlissa ja sopii myös vaikka joulunajan jälkiruoaksi.

Reseptissä on optiona calvados tai viski. Maun lisäksi se vaikuttaa jäätelön koostumukseen tehden siitä hieman pehmeämpää.

Koristele kurpitsajäätelöannokset esimerkiksi

  • rouhitulla pekaanipähkinällä
  • vaalealla luomusiirapilla
  • piparkakkumuruilla
  • vaahterasiirapilla

 

 

KURPITSAJÄÄTELÖ (reilu 1 litra)

1 prk (396 g) sokeroitua maitotiivistettä eli makeutettua kondensoitua maitoa
5 g glukoosisiirappia
2,5 dl kurpitsasosetta
(1,5 rkl calvadosta tai viskiä)
0,5 tl kanelia
0,5 tl piparkakkumaustetta
1/4 tl suolaa
2,5 dl luomukuohukermaa

koristeluun:
rouhittua pekaanipähkinää
Dansukker vaaleaa luomusiirappia

Laita hieman yli litran vetoinen kannellinen rasia kylmenemään pakkaseen.

Sekoita kulhossa huolellisesti sokeroitu maitotiiviste, glukoosisiirappi, kurpitsasose ja mausteet. Lisää myös halutessasi calvados tai viski.

Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto kurpitsaseokseen muutamassa erässä lastalla käännellen. Pyri säilyttämään kermavaahdon kuohkeus mahdollisimman hyvin, joten älä sekoita enempää kuin on tarpeen.

Kaada jäätelömassa viilennettyyn astiaan, laita kansi päälle ja laita pakastimeen vähintää kuudeksi tunniksi.

 

You may also like

2 kommentia

Nimetön 25/10/2019 - 13:48

Onpas erikoisen kuuloinen resepti, ei ole tullut mieleenkään kurpitsajäätelö! Tää ois kyllä ihan mahtava halloweenia varten 🙂

Vastaa
Nimetön 25/10/2019 - 13:48

Onpas erikoisen kuuloinen resepti, ei ole tullut mieleenkään kurpitsajäätelö! Tää ois kyllä ihan mahtava halloweenia varten 🙂

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: