Taannoinen street food -kokkailusessio Teurastamolla innoitti kokeilemaan tyylilajia laajemminkin. Aasialaiset maut ovat street foodissa hyvin tyypillisiä, koska juuri siellä katukeittiökulttuuri on parhaimmillaan. Ankka on myös raaka-aineena mitä tyypillisintä Aasiaa. Ja koska ankka on yksi lemppareita, niin siitä oli helppo lähteä kokkaamaan.
Inkivääri-chili -glasyyriin tarvittiin maapähkinäöljyä, jota saatiin taas metsästää kissojen ja koirien kanssa pitkin Helsinkiä. Tuoreena kalliolaisena en tietenkään muistanut ekana vierailla naapuruston lukuisissa Aasia-kaupoissa, vaan yritin onneani uskollisena S-Marketin ja Herkun kautta. Herkusta kyseinen öljy olikin Aasia-viikkojen takia yllättäen loppu ja myyjä neuvoikin ystävällisesti suuntaamaan Kallioon, josta hänenkin sanojensa mukaan öljyä saa huomattavasti edullisemmin.
Ja vielä joku kehtaa sanoa, ettei Stockkalta saa hyvää palvelua…
Hakaniemen hallin vierestä sijaitsevasta Vii Vuoan -liikkstä sain maapähkinäöljyn alta aikayksikön. Ja litran pullo maksoi litrahinnaltaan noin kymmenesosan Herkun vastaavasta öljystä. harmitti kyllä ihan pirusti, etten saanut sitä disainpulloa sit samalla. Ihan vaan tollanen muovinen normi öljypullo.
Tämä ankka nautitaan tortilloiden kera, jotka ostin tällä kerralla myös kokonaan gluteenittomina pieninä maissitortilloina. Koko oli ihan mainio, mutta maku ihan karmiva! Ensi kerralla kyllä ostan normi vehnätortilloja. tuntui kuin olisi jotain vintiltä haalittuja pahveja syönyt… Onneksi ankka kastikkeineen oli sen verran maukasta, että peitti pahimman alleen.
INKIVÄÄRI-CHILI ANKKATORTILLAT (4:lle)
4 ankan rintafilettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
aasialaista mausteseosta (katso resepti)
inkivääri-chili-glasyyriä (katso resepti)
2 nippua kevätsipulia
12 kpl pieniä vehnätortilloja
2 rasiaa salaattisekoitusta
1 pieni kerä rapeaa salaattia
AASIALAINEN MAUSTESEOS ANKALLE
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl sinappijauhetta
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria rouhittuna
2 tl tähtianista jauhettuna
2 tl inkiväärijauhetta
1 tl maustepippuria jauhettuna
1/4 tl chilijauhetta
Yhdistä kaikki ainekset pienessä kulhossa.
INKIVÄÄRI-CHILI GLASYYRI
2 rkl maapähkinäöljyä
5 cm pala inkivääriä hienonnettuna
6 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 rkl chilitahnaa
1,3 dl hunajaa
0,6 dl soijaa
2 tl maissijauhoa
0,5 dl vettä
Lämmitä öljy kasarissa keskilämmöllä. Lisää inkivääri ja valkosipuli ja kuullota niitä kunnes ne pehmenevät. Varo, ettei valkosipuli pääse palamaan. Lisää chilitahna ja kuullota minuutin verran. Vatkaa joukkoon hunaja sekä soija ja kiehauta vain sen verran, että hunaja on sulanut joukkoon. Ota liedeltä ja jäähdytä.
Huuhtele salaatit ja revi kulhoon sopivan kokoisiksi palasiksi.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ota ankat temperoitumaan huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista. Leikkaa terävällä veitsellä ankan nahkapuolelle salmiakkikuviota. Mausta nahan pinta suolalla ja pippurilla. Hiero pintaan myös pari ruokalusikallista mausteseosta.
Laita ankan rintafileet ensin nahkapuoli alaspäin kylmälle paistinpannulle ja laita levy lämpiämään. Kun rasva kerros alkaa sulaa laske heti lämpö keskilämmölle. Paista hitaasti, kunnes rasvakerros on sulanut pois ja nahka on ruskistunut rapeaksi. Käännä ankka ja valele pinta glasyyrilla. Jatka paistamista kunnes lihapuoli ruskistuu hieman. Käännä taas ja sivele glasyyrillä. Siirrä ankat uunivuokaan ja laita uuniin noin 8-10 minuutiksi rintafileiden koosta riippuen. Voit sivellä fileitä glasyyrillä pari kertaa paiston aikana. Poista pannulta enin ankanrasva ja paista kevätsipulit heti kevyesti. Laita syrjään odottamaan.
Ota ankat uunista lepäämään folioon käärittynä noin 5 minuutiksi.
Ota loppu glasyyri ja vatkaa sen joukkoon vesitilkkaan sekoitettu maissijauho. Kiehauta glasyyria kunnes se sakennee, laske lämpöä ja kypsennä muutama minuutti. Tarjoile kastike ankkatortillojen kanssa.
Leikkaa ankan rintafileet hieman vinottain ohuiksi siivuiksi ja aseta tarjolle lämmitetyllä lautasella.
Lämmitä tortillat nopeasti mikrossa tai uunissa.
Kokoa lämpimälle tortillalle annos salaatista, kevätsipulista, ankkasiivuista ja valele päälle kastiketta. Rullaa ja nauti!