YRTTIKALKKUNA
n. 1 kg kalkkunan rintafilee
kirkastettua voita tai ruokaöljyä
Kuorrute:
1 rkl hienonnettua valkosipulia
1 rkl hienonnettua rosmariinia
1 rkl hienonnettua salviaa
1 rkl sitruunatimjamin lehtiä (tai tavallista timjamia)
2 tl hienoa merisuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
2 tl Dijon-sinappia
Anna rintafileen temperoitua huoneenlämmössä 30-60 minuuttia. Pyyhi pinta kuivaksi talouspaperilla.
Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Sekoita ensin kuorrutetta varten kaikki ainekset yhteen pienessä kulhossa. Itse käytin tässä Maillen à l´Ancienne -kokojyväsinappia.
Kuumenna rasva kookkaassa paistinpannussa ja ruskista filee kauttaaltaan. Aseta filee uunivuokaan ja levitä kuorrute fileen pinnalle. Laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja paista uunissa, kunnes mittari näyttää 67-68 astetta. Ota filee uunista ja anna levähtää hetki foliolla peittettynä.
APPELSIINIKASTIKE
1 appelsiini
60 g appelsiininkukkahunajaa (tai tavallista hunajaa)
240 ml appelsiinimehua
hiven sormisuolaa
Pese appelsiini hyvin ja leikkaa kuoren pintaosat (ei valkoista osaa). Purista appelsiinista mehu ja lisää mehua tarvittava määrä. Sekoita keskenään kuoret, hunaja ja mehu kasarissa ja keitä kasaan matalalla lämmöllä siirappimaiseksi, kunnes 1/3 on jäljellä. Mausta suolalla ja maista. Poista appelsiininkuoriviipaleet ja lusikoi kastiketta kalkkunaviipaleille.
Lisäkkeenä oli tällä kertaa sekä mustia Beluga- että vihreitä linssejä.
Suosittelen todellakin kokeilemaan tuotasitruunatimjamia, jos sitä sattuu kaupasta löytymään. Aivan mielettömän hieno sitruunanaromi, josta on iloa monessakin reseptissä.