Etusivu » Kaija-tädin hurmaava tonnikala “Sötsö”

Kaija-tädin hurmaava tonnikala “Sötsö”

Kirjoittaja: Kulinaari
Kaija-tädin hurmaava tonnikala "Sötsö"

Vierailin kotikulmillani Varsinais-Suomessa viikonloppuna ja mm. kummitätini Kaijan luona Piikkiössä. Tuolla paikalla ja rakkaudellani ruokaan on hyvinkin vahva yhteys.
Meillä oli tapana serkkuni Ninan kanssa leikkiä Tänään kotona -ohjelmaa tädin ollessa töissä. Tehtiin yleensä kakkuja tai ainakin yritettiin. Keittiö oli sitten myös sen mukaisessa kunnossa. Ja täti ainakin olevinaan vihainen tullessaan kotiin sotkun keskelle. Kerran unohdettiin ainakin kuuman hellan päälle joku Tupperwaara-kippo, joka suli pitkin hellaa. Huudothan siitä tuli – ja hauskat muistot.

Täti on aina ollut mestari eteenkin erilaisten salaattien tekijänä. Toki myös muunlaisessa ruoanlaitossa. Mutta nuo salaatit ovat erityisesti jääneet mieleen. Häntä on kiittäminen myös ensimmäisestä omasta reseptistäni, Isännän salaatista. Se perustuu pitkälti tädin legendaariseen makaronisalaattiin.

Nytkin tädillä oli jotain uutta tarjolla kahvipöydässä. Mm. tonnikalasta ja raejuustosta tehty salaatti, joka käy niin leivän päälle kuin uuniperunankin täytteeksi. Lienee Varsinais-Suomalainen piirre, että meillä on ruoille vähän omat nimitykset. Tai ainakin Kaija-tädillä on aina ollut ihan oma sanavarasto. 🙂 Tämäkin salaatti on yleisnimeltään sötsö, mikä nyt tarkoittaa mitä tahansa eri aineksista sekoitettua massamaista herkkua. Jostain geneettisestä syystä minun ei tarvitse näitä uudissanoja itselleni koskaan selittää, mutta muille etymologian avaaminen lienee paikallaan 😉

Sain tädiltä luvan blogata tämän reseptin ja samalla ehkä myös hieman säätää sitä mieleisekseni. Alkuperäisessä reseptissä ei ole mm. chiliä. Ja parastahan näissä resepteissä on se, että variaatioita voi tehdä loputtomasti tarpeen ja raaka-aineiden mukaan. Tähänkin reseptiin voi käyttää esimerkiksi savulohta, fetaa, oliiveja tai mitä nyt mieleen tulee.

KAIJA-TÄDIN TONNIKALA “SÖTSÖ”

1 prk laadukasta vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
1 prk raejuustoa
n. 5 cm pala purjoa hienonnettuna
3/4 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
1/2 chili hienonnettuna
yrttisuolaa (Herbamare)
1-3 rkl avokado-zest öljyä

Laita kulhoon tonnikala öljyineen ja hienonna haarukalla rakenne rikki. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Maista ja säädä maku mieleiseksesi. Öljyä vähitellen lisäämällä saat koostumusta halutessasi notkeammaksi. Älä kuitenkaan laita öljyä liikaa. Anna makujen tasaantua kylmässä pari tuntia. Tarjoile leivänpäällisenä tai uuniperunan kanssa.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d