Itse en ole oikein koskaan jaksanut lähteä avomaankurkkuja säilömään. Kyseistä tavaraa kuluu sen verran vähän, että ostan valmiina laadukasta tavaraa. Avomaankurkut ovat kuitenkin tuoreina ihan hillittömän hyviä, koska niissä on enemmän makua kuin ns. normaalissa kasvihuonekurkussa. Toki tämän voi sesongin ulkopuolella valmistaa myös normaalista kurkusta.
Kaupastakin saa nykyään valmiina tällaista tuorekurkkusalaattia (Felix), mutta mikäs sen parempaa kuin ihan oma tekemä. Ei ole mitään ylimääräisiä lisäaineita ainakaan. Tässäkin salaatissa majoneesin voi korvata vaikka ranskankermalla tai smetanalla. Majoneesin määrää voi myös vähän kokeilla itselleen sopivaksi. Laita ensin vähemmän ja katso onko koostumus itsellesi sopiva.
Majoneesi kannattaa tietysti tehdä itse!
TUOREKURKKUSALAATTI
4 keskikokoista avomaankurkkua
n. 1 dl majoneesia
2 kevätsipulia hienonnettuna
yrttisuolaa (Herbamare)
valkopippuria myllystä
Halutessasi tuoreita yrttejä hienonnettuna.
Pese kurkut ja raasta kuorineen karkeaksi raasteeksi. Valuta raasteesta siivilässä ylimääräinen neste pois. Sekoita kulhossa kurkkuraaste, kevätsipuli, majoneesi ja mausta. Salaatti on parhaimmillaan seuraavana päivänä saatuaan vetäytyä rauhassa viileässä.
Salaattiin voi myös lisätä esimerkiksi lehtipersiljaa tai tuoreita yrttejä. Mm. rakuuna ja lipstikka sopivat mainiosti. Jatkossa täytyy kokeilla myös pieniä kapriksia. Jos potkua haluaa, niin lisää puolikas vihreä chili hienonnettuna.
Raikas salaatti sopii mm. mausteisen grilliruoan kaveriksi
Niin ja se majoneesi. Ei se tämän vaikeampaa ole valmistaa:
http://www.youtube.com/watch?v=qSHXG-5ShFk
MAJONEESI
3 keltuaista
1 tl sinappia (esim. Dijon)
3 dl kasviöljyä
suolaa
valkopippuria
1/2 sitruunan mehu
On tärkeää että kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Käytä maultaan neutraalia kasviöljyä. Oliiviöljy ei sovellu majoneesin valmistukseen voimakkaan makunsa takia.
Laita keltuaiset mikseriin ja lisää sinappi. Muita mausteita ei saa lisätä tässä vaiheessa, koska se tuhoaa keltuaiset ja majoneesi juoksettuu.
Pyöräytä keltuaiset ja sinappi nopeasti sekaisin. Öljy lisätään ohuena nauha vähitellen koneeen käydessä. Ensimmäiset 30 sekuntia ovat kriittisimmät emulsion muodostumisen suhteen. Lopussa ölyä voi jo lisätä nopeammin. Kun napakka emulsio on muodostunut pysäytä kone ja nausta majoneesi suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Pyöräytä vielä kerran, jotta ainekset sekoittuvat.
Herkullinen ja monikäyttöinen kotimajoneesi on valmis!