Etusivu » Herkkua hieman kevyemmin

Herkkua hieman kevyemmin

Kirjoittaja: Kulinaari
KEVYEMPI REMOULADEKASTIKE

Pikkuisen pitäis taas karistaa noita kiloja kesän jäljiltä. Tai sanotaanko, että ne on kyllä kaikki hiipineet jo hyvissä ajoin ennen kesää. 😉
Eat less. Do more exercise. Niin se menee. Mut voi silti syödä hyvin eikä nähdä nälkää.

Itsetehdyt mausteiset lihapullat nyt on yksi elämän pieniä iloja ja niistä en luovu. Mutta kermakastikkeelle ja perunamuusille voi ihan hyvin hakea välillä vaihtelua. Lihapulliin hain vaihtelua lisäämällä taikinaan omatekoista Seven Spice -maustesekoitusta ja Herbamarea normaalin suolan sijaan.

Siispä duunasin yhden lempilisukkeistani eli escalivadaa ja tällä kerralla kylmän kastikkeen.

Remoulade on ranskalaista alkuperää oleva tartar-kastiketta muistuttava majoneesi tai aioli-pohjainen kastike, josta on useita variaatioita. Remoulade sisältää usein mm. maustekurkkua, kapriksia, paprikaa, anjovista tai piparjuurta. Vaikkakin sitä on alunperin ollut tarkoitus tarjota lihan kera, se on vakiintunut varsinkin paistettujen kalaruokien ja kumppaniksi. Mm. Belgiassa remouladea tarkoillaan ranskalaistenperunoiden kanssa ja Tanskassa paahtopaistivoileivissä.

Päätin tehdä tänään kuitenkin hieman kevennetyn version ja jättää majoneesit kokonaan pois.
Ainakin tämä on nyt todettu toimivaksi mausteisten lihapullien kanssa. Toimii myös dippikastikkeena.

KEVYEMPI REMOULADEKASTIKE

1 prk kermaviiliä (huom. ei kevyt, se on vetistä)
1 pieni porkkana
1 maustekurkku
(1/2 dl kapriksia)
1 rkl sitruunamehua
1 pienehkö salottisipuli
tai
1/2 salaattisipuli
1/2 tl Dijon-sinappia
Herbamare-yrttisuolaa
valkopippuria
1/2 dl hienonnettua persiljaa

Raasta porkkana ja hienonna raastella vielä hieman veitsellä. Kuutio mausterurkku pieneksi kuutioksi. Hienonna sipuli hyvin pieneksi. Jos käytät kapriksia, hienonna myös ne.
Sekoita kulhossa kermaviilin joukkoon porkkana, kurkku, sipuli ja sinappi. Mausta ja maista. Säädä maku kohdalleen ja anna vetäytyä puolisen tuntia viileässä.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: