Viikonloppu vietettiin taas vaihteeksi libanonilaisissa makumaailmoissa. Maan keittiön reseptit on mitoitettu selkeästi porukoille ja koko illan herkutteluun. Siksi syötävää riitti koko viikonlopuksi – hieman pääruokaa vaihdellen. Libanonilaisessa keittiössä pientä syömistä on paljon kaikenlaista. Hummusta, tabboulia, halloumia, falafeliä, kibbehiä… ja siihen vielä liha- tai kasvispääruoat päälle. Reseptit ovat kuitenkin suhteellisen helppoja, ja kun kerran tekee yhden kokonaisuuden, niin oppii jo perusteet. Pikkuhiljaa kaappiin alkaa myös kertyä mausteita ja muita raaka-aineita, jotka ovat oleellisia makumaailman saavuttamiseksi. Omalle yrttitarhallekin tuli kertaheitolla käyttöä, sillä libanonilinen reseptiikka suorastaa tuhlailee tuoreyrttejä. Varsinkin minttua, persiljaa ja korianteria.
Edellisen libanonilaisen illallisen reseptit löydät tästä
Koska viikonlopun kaikkien reseptien kirjaaminen tekisi tästä kirjoituksesta aivan liian pitkän, aloitan raikkaalla alkusalaatilla, joka sopii muunkin kuin libanonilaisen ruoan yhteyteen. Varsinkin tulevina kuumina kesäpäivinä. Jatkossa sitten niitä illallisten muita upeita reseptejä.
VERIGREIPPISALAATTI (4:lle)
4 verigreippiä
1/4 punasipulia ohueksi viipaloituna
2-3 oksaa tuoretta minttua
hyvää oliivioljyä
pienikiteistä merisuolaa
Leikkaa greipistä kuoret terävällä veitsellä niin, että yhtään valkoista osaa ei jää greipin pintaan, vaan kaikki hedelmäliha on näkyvillä. Leikkaa sitten veitsellä kukin lohko irti nahan molemmin puolin. Näin saat siistejä \”fileitä\”. Asettele lohkot lautaselle ja ripottele päälle ohuita punasipuliviipaleita, mintunlehtiä ja olivviöljyä. Mausta suolalla. Anna maustua tunnin verran jääkaapissa.
APPELSIINI-KAPRISSALAATTI (4:lle)
4 appelsiinia
1/2 iso salottisipuli ohueksi viipaloituna
2 rkl pieniä kapriksia
2-3 oksaa tuoretta minttua
hyvää oliiviöljyä
pienikiteistä merisuolaa
Fileeraa appelsiinisiivut kuten edellä. Asettele lautaselle ja ripottele päälle salottisipuliviipaleet, kaprikset ja mintunlehdet. Pirskottele päälle oliivioljyä ja mausta suolalla. anna vetäytyä viileässä tunnin verran.