Etusivu » Broileriratatouille on oman keittiön arkiklassikko

Broileriratatouille on oman keittiön arkiklassikko

Kirjoittaja: Kulinaari

Välillä tulee olo, että tutuista arkisista raaka-aineista ei millään keksi mitään uutta. Itselleni ainakin broileri on sellainen, jota tulee laitettua niillä muutamilla tutuilla tavoilla välillä ihan kyllästymiseen saakka. Töiden jälkeen ei jaksa eikä viitsi ja viikonloppuisin haluaa jotain vähän parempaa. Tämä resepti on alunperin julkaistu blogissa toukokuussa 2012, mutta se ansaitsi ehdottomasti uuden tulemisen.

Broileriratatouille yhdistää mahtavalla tavalla arkisen broilerin ja ranskalaisen keittiön varsin suuritöisen klassikon. Samalla vaivalla syntyy koko täyttävä ateria runsaalla määrällä kasviksia, joita näin satokautena kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon. Broilerin tilalle voi helposti vaihtaa myös kasvipohjaisen proteiinin.

Ratatouille on perinteinen ruokalaji Ranskan Provencen alueelta. Se on kasvismuhennos, joka voidaan tarjota pääruokana (riisin, perunoiden tai leivän kera) tai lisukkeena. Se maistuu myös haaleana tai kylmänä. Tomaatti on pääaines, muita aineksia ovat sipuli, kesäkurpitsa, munakoiso, paprika ja paikalliset yrtit, kuten basilika. Lisäksi tarvitaan oliiviöljyä. Ruokalajin nimi on ilmeisesti peräisin ranskan kielen sanasta touiller, \”paistaa\”, vaikka ensimmäisen tavun (rat-) alkuperä on tuntematon.

Tässä ruoassa kannattaa ehdottomasti käyttää ranskalaselle keittiölle tyypillistä Herbs de Provence -mausteseosta, jossa on kynteliä, meiramia, rosmariinia, timjamia ja oreganoa. Toki muutikin yrtit kuten rakuuna ja persilja sopivat mukaan kuivattuina tai tuoreena

Alkuperäinen annoskuva kännykällä ja Hipstamatic-filtterillä vuodelta 2012

Muista varata tätä tehdessä kunnon kokoinen paistokasari tai wokkipannu, niin valmistus on helpompaa. Kannattaa samalla valmista vaikka tupla-annos, josta riittää seuraavaksikin päiväksi.

 

BROILERIRATATOUILLE 4:lle

400 g broilerinfileetä kuutioituna
1 pieni sipuli paloiteltuna
1 pieni paprika paloiteltuna
1 kesäkurpitsaa paloiteltuna
1 pieni munakoiso paloiteltuna
150 g pieniä herkkusieniä viipaleina
4 rkl kasviöljyä
1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl Provence-yrttimausteseosta
1 prk tomaattimurskaa tai säilyketomaatteja
suolaa
mustapippuria tai esimerkiksi Poivrine punaviinipippuri-maustesekoitusta

Kuori ja paloittele sipuli, kuutioi paprika, kesäkurpitsa ja munakoiso. Viipaloi herkkusienet. Kuutioi broilerinfileet ja ruskista ne pannulla kauniin ruskeisksi kuumassa öljyssä. Mikäli käytät kasviproteiineja, lisää ne ruokaan raaka-aineen edellyttämällä tavalla valmistettuna.

Lisää kasviskuutiot, valkosipuli, yrttimauste ja kuullota muutama minuutti. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja kiehauta. Jos käytät kokonaisena säilöttyjä tomaatteja, pilko ne pienemmiksi.

Säädä lämpö pienemmälle ja hauduta kannen alla välillä sekoittaen n. 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsyneet. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa tuoreen, rapean patongin kera.


Vinkki:
Siirrä kypsä ruoka uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Gratinoi uunissa grillivastuksen alla n. 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut.

Käytin tässä myös tuotenäytteenä saamaani Poivrine-punaviinipippuri-maustesekoitusta, jossa valko-, mustapippuri ja Sichuaninpippuri on marinoitu Merlot ja Cabernet punaviinissä. Tuotetta voi tilata culinaristit.com -verkkokaupasta.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: