Odotin helmikuun viimeistä päivää kuin kuuta nousevaa! Mimis Kotipellon puutarha kutsui yhteiskumppaniensa kanssa joukon ruokabloggaajia ja -toimittajia kokkikoulu Espaan Helsingin keskustaan kokkaamaan yhdessä Suomen kokkimaajoukkueen vetäjän Kristian Vuojärven ja hänen tiiminsä ohjauksessa.
Mimis Kotipellon puutarhan Niko Honkanen toivotti meidät tervetulleiksi ja tutustutti meidät illan yhteistyökumppaneihin.
Suomen kokkimaajoukkueen sekä kokkikoulu Espan vetäjä Kristian Vuojärvi kertoi
illan reseptiikasta ja käytettävistä varsinais-suomalaisista huippuraaka-aineista.
Mimis versot ja syötävät kukat
Vallan Maukkaan mangalitza-porsas
Pienen kalatilan siika
Kaiteki siitakesienet
Rintalan tilan karitsa
DeliVerden yrtit
Fiskarsin Panimon ja Ågräs Distilleryn juomauutuudet
Luvassa oli viiden ruokalajin illallinen, joten luku viiteen ja oman ryhmän kanssa tutustumaan meille osoitettuun reseptiin, joka oli illan jälkiruoka.
Kaikki äitini reseptit -blogin Nanna kuului jälkkäritiimiimme ja on tässä sorbetin valmistuspuuhissa Kristianin valvovan katseen alla. Itse valmistin valkosuklaamoussen ja siitäkään ei ihan kommelluksitta selvitty. Mutta lopulta saatiin mahtavan samettinen mousse aikaiseksi.
Valkosuklaamoussemuotit valmiina pakkaseen. Olis kuulema voinu käyttää pursotinpussiakin…
no meni toi noinkin. 😉
Alkuruokatiimissä Savusuolaa-blogin Janica ja Ranteita myöjen taikinasa -blogin Marika
ahkeroivat karitsanfileen ja maa-artisokan kanssa.
Illallisen viineistä vastannut Arvid Nordquist tarjoili kokkailun lomassa mm. tätä upeaa roseeviiniä.
Aika kului kuin siivillä siinä kokkaillessa ja jutellessa. Ja niin koitti viimein se hetki, jolloin alettiin pleittaamaan ensimmäistä annosta. Ja missä ikinä onkin ruokaa lautasella ja ruokabloggaajia läsnä, niin ruokakuvaus on itsestäänselvyys. Aitojen asioiden äärellä Marika, Sillä sipuli -blogin Merituuli ja Jukka, Lumo Lifestylen Tuuli sekä Kiksit Blogin Timo.
Menun täydellisiin resepteihin pääset klikkaamalla annoksen nimeä.
Alkuruoka:
Karitsatartar, pikkelöityä maa-artisokkaa ja keltuaiskreemiä
Aivan käsittämättömän hienostunut annos, johon maa-artisokka toi mukavan hapokkuuden.
1. Väliruoka:
Spelttinäkkileipää, marinoitua tomaattia ja juustokreemiä
Rapea, maukas pikku suupala.
2. Väliruoka:
Minttusuolattua siikaa, etikkasieniä ja ranskalainen suolaheinä beurre blanc
Upean raikas siika ja itselleni iloisena uutuutena minttua kalan kanssa. Toimii!
Pääruoka:
Mangalitzaa, thaibasilika emulsio ja sipuli-rucolapaistos
Uskomattoman herkullinen porsaanliha paksuine makurasvoineen.
Jälkiruoka:
Valkosuklaamousse, mandariinisorbetti ja hunajakrumble
Hiernostunut päätös illalliselle, jota olisi voinut syödä toisenkin annoksen!
Sääli että sorbettikoneen hajoamisen takia tarjolla oli mandariinikastike – tosin erittäin
herkullinen sellainen.
Illasta jäi mahtavat muistot ja paljon ideoita ja valmistustekniikoita omaankin keittiöön.
Olen aiemminkin osallistunut yhteisiin kokkikouluiltoihin, mutta tämä Mimisin tilaisuus
oli erityisen hyvin järjestetty ja loppuun saakka mietitty kokonaisuus.
Ja niinkuin aina, tunnelma syntyy ihmisistä. Tällä porukalla oli ilo kokkailla yhdessä.
Kiitos Mimis, yhteityökumppanit, kokkikoulu Espa ja Suomen kokkimaajoukkueen edustajat!
12 kommentia
Oli ihan mahtava ilta ja huippuherkullinen menu.Yritin eilen ja vielä tänä aamuna noita pelargoninkukkia metsäsästää synttärikakun päälle ympäri kaupunkia, mutta ei löytynyt. Olisivat koristaneet kauniisti.
Voi ei, miten kivat tunnelmat ja ihanat tuotteet. Harmittaa niin vietävästi vieläkin, että olin influenssan kourissa enkä päässyt mukaan.
Todellakin mahtava! Minua onnisti pelargonien kukkiennosalra eilen Heinon tukussa. Siellä on yleensä hyvät valikoimat Mimisin versoja ja kukkia.
Se oli kyllä harmi! Se olis ollu niin just sun juttu.
Miten niin \”siitäkään ei kommelluksitta selvitty\” ? 😀
No sähän hoidit sorbetin ihan mallikkaasti, mutta tekniikka teki tepposet ;-)Meikäläinen taisteli sen liivatteen kanssa oikein urakalla. 😀