Tämän helpon ja tavattoman herkullisen leivonnaisen, alunperin nimeltää Caramel Shortbread, juuret löytyvät 70-luvun Australiasta. Millionaire´s Shortbread -nimitystä esiintyy ensimmäisen kerran 90-luvulla skotlantilaisessa lähteessä.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta aina kyseessä ovat rapean keksipohjan päällä olevat täyteläiset karamelli- ja maitosuklaakerrokset. Leivokset leikataan perinteisesti pieniksi suorakaiteiksi.
Itse päätin kokeilla kakkumaista muotoa, josta saa todella tyylikkään tarjottavan kahvipöytään. Kakku on sen veeran tuhtia ja makeaa herkkua, että siitä riittää todella monelle herkkusuulle.
Voit myös tehdä helposti salted caramel -version ripottelemalla keksin pinnalle hieman merisuolaa ennen kinuskin lisäämistä.
Leivonnaisessa on koostumuksen ja maun suhteen yhtäläisyyksiä tuttuun Twix-suklaapatukkaan, jonka Mars Limited kehitti Britanniassa 1967.
MILLIONAIRE´S SHORTBREAD
pohja:
175 g suolatonta voita kuutioina
75 g sokeria
225 g vehnäjauhoja
(2 tl merisuolaa)
karamelli:
225 g suolatonta voita
397 g makeutettua kondensoitua maitoa (1 prk)
4 rkl vaaleaa siirappia
kuorrutus:
200 g maitosuklaata
3 rkl kuohukermaa
50 g tummaasuklaata
lisäksi tarvitset:
23 cm irtopohjavuoka tai 20×20 cm neliövuoka
leivinpaperia
vuokasprayta
Vuoraa irtophjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoka vuokaspraylla. Jos käytät neliövuokaa, laita pohjalle suikale leivinpaperia joka tulee molemmin puolin hieman vuoan reunojen yli. Näin saat myöhemmin nostettua leivonnaisen vuoasta pois. Voitele vuoka vuokaspraylla.
Lämmitä uuni 150 asteeseen.
Valmista ensin pohja mittaamalla kulhoon voi, sokeri ja jauhot. Lisää myös halutessasi suola. Mikäli käytät suolaista voita jätä suola pois. Sekoita mielellään käsin tasaiseksi murotaikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Pistele pinta haarukalla ja paista pohjaa uunin alatasolla ensin 5 minuuttia, laske sitten lämpöä 130 asteeseen jatkaen paistamista vielä 35 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä vuoassa.
Laita paksupohjaiseen kattilaan kondensoitu maito, siirappi ja voi. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen ja laske lämpö sitten miedolle. Hauduta sekoitelllen vähintään 10 minuuttia, kunnes karamelli sakenee. Kaada karamelli jäähtyneelle keksipohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja laita kylmään kovettumaan.
Paloittele maitosuklaa teräskulhoon ja sulata vesihauteen päällä ja sekoita joukkoon kerma. Levitä seos karamellikerroksen päälle. Halutessasi voit sulattaa vielä hieman tummaa suklaata ja esim. pientä pursotinpussia apuna käyttäen tee maitosuklaan pinnalle spiraali tai raidoitus. Vedä hammastikulla keskustasta ulospäin ja takaisin muodostaen höyhenmäisen kuvion. Laita kylmään jotta suklaa hieman kovettuu.
Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja nauti!
14 kommentia
Miljonäärin kakku on ollut todoo listalla pitkään. Josko nyt jo viimein 🙂 Uskomattoman kauniin koristelun olet onnistunut tekemään <3
Millainen kondensoitu maito tähän tulee? Upean näköinen. 🙂
Se tavallinen sokeroitu versio.
Niin herkullisen näköinen, saisinpa palasen ja niin upeat kuvat! ♥
Reseptista lukee että pohjalle tuli 2tl merisuola missä vaiheessa?Kiitos
Missä vaiheessa pohjalle merisuola lisätään kun lukee että 2tl?
Moi, reseptiin lisätty maininta suolan lisäämisestä tarvittaessa. Pohjassa voi käyttää myös normaalivoita, jolloin suolaa ei tarvitse erikseen lisätä.
Miljonäärin kakku on ollut todoo listalla pitkään. Josko nyt jo viimein 🙂 Uskomattoman kauniin koristelun olet onnistunut tekemään <3
Millainen kondensoitu maito tähän tulee? Upean näköinen. 🙂
Se tavallinen sokeroitu versio.
Niin herkullisen näköinen, saisinpa palasen ja niin upeat kuvat! ♥
Reseptista lukee että pohjalle tuli 2tl merisuola missä vaiheessa?Kiitos
Missä vaiheessa pohjalle merisuola lisätään kun lukee että 2tl?
Moi, reseptiin lisätty maininta suolan lisäämisestä tarvittaessa. Pohjassa voi käyttää myös normaalivoita, jolloin suolaa ei tarvitse erikseen lisätä.