Viini ja Ruoka 2017 -tapahtuman aikana osallistuin Atrian kutsumana Meat Menu -tastingiin, jonka yhteydessä julkistettiin myös Atrian Jauhelihakirja – 100 jauhelihareseptiä arkeen ja juhlaan. Kirjasta oli saapunut kertomaan Aki Wahlman Foody Allen Oy:stä, joka vastaa kirjan ulkoasusta ja upeista valokuvista.
Jauheliha on erittäin monipuolinen raaka-aine ja varmasti miltei jokaiselle tuttu jossain muodossa. Erilaisina rakenteina ja seoksina se muuntuu lähes rajattomasti ollen suomalaisen arkiruoanlaiton kulmakiviä. Mutta se sopii myös juhlaan, grillaukseen, brunssille ja illanistujaisiin. Kirjan resepteissä on käytetty monipuolisesti niin naudan, possun kuin broilerinkin jauhelihaa.
Kirja on Atrian lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja sen teossa mukana olevat kokit ovat kaikki olleet tavalla tai toisella osana Atrian 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelmaa, joko kurssilaisina tai luennoitsijoina.
Kun sain teoksen ensimmäistä kertaa selattavakseni, tuntui ettei sitä malttaisi millään laskea käsistään. Kirja on täynnä inspiroivia reseptejä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Todella nopeita arjen pelastajia ja yllättäviä juhlavia herkkuja. Keittokirja siis parhaimmillaan.
Reseptit on jaettu neljään luokkaan; Arki, Street Food, Juhla ja Grillaus. Lisäksi osassa resepteissä on tunnus (kuten alla oikeassa alakulmassa), jonka skannaamalla kirjan resepti herää eloon ja voi katsoa sen mobiililaitteen avulla videona. Tarvitset mobiililaitteeseen vain ilmaisen Arilyn-sovelluksen. Näppärää!
Itse poimin Atrian Jauhelihakirjan sadasta reseptistä kokeiluun Jaakko Nuutilan Luomujauheliha-perunasoselaatikon eli \”Putkarin\”. Se on edullista arkiruokaa joka on helppo valmistaa. Tosin en itse tehnyt sitä täysin luomuversiona ja ihan hyvää tuli silti.
Jättämällä korppujauhot pois tai käyttämällä gluteenittomia korppujauhoja saat annoksesta myös gluteenittoman.
LUOMUJAUHELIHA-PERUNASOSELAATIKKO ELI “PUTKARI”
2 luomukeltasipulia hienonnettuna
1,2 kg jauhoisia luomuperunoita kuorittuna ja paloiteltuna
400 g naudan luomujauhelihaa (12%)
suolaa
luomuvalkopippuria myllystä
4 dl luomumaitoa kuumennettuna
25 g+25 g voita
4 rkl rypsiöljyä
korppujauhoja
Laita perunat kiehumaan. Kuullota sipuli hyvin ja ruskista jauheliha. Yhdistä sipuli lihaan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Kaada perunoiden keitinvesi pois ja soseuta perunat kuuman maidon ja voin (25 g) kera. Mausta suolalla.
Levitä noin puolet perunamuusista voideltuun uunivuokaan ja levitä päälle jauhelihaseos. Levitä pinnalle loput muusista. Kuvioi pinta painelemalla lusikalla ja ripottele pinnalle halutessasi korppujauhoja ja voi nokareita (25 g).
Paista 175 asteessa noin tunti.
Itse nautin Putkarin ystävältä saadun omatekoisen kurpitsapikkelsin ja maukkaan punajuuri-piparjuurikastikkeen kera.
84 kommentia
Ihan parasta jauheliha on romanialaisissa täytetyissä paprikoissa tai itsetehdyissä raakamakkaroissa. hannavisca @ gmail. com
Kyllä se makaronilaatikko on.tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Lihapullat!!!! Ja tuo sun annos näytti niin hyvältä, että taidanpa kokeilla sitä viikonloppuna.rantanenkirsti@gmail.com
Lihapullat 🙂 mira_carita@hotmail.com
Meillä syödään appivanhempien kasvattamaa nautaa monessa muodossa ja etenkin jauhelihaa josta on niin moneksi että on hankalaa valita se YKSI ylitse muiden.Mutta sanotaanko ihan perinteinen jauhelihakeitto ja mielellään vastapaistettu leipä kaverina ��
Ihan vaan jauhelihakastike. ��KristiinaOonjustiina@ gmail.com
Hieman tujusti maustettu jauhelihamureke kasvis-juustotäytteelläPostin.tuomaa@gmail.com
Pääkallopata on aivan paras:- 1 Pussillinen perusmakaroonia- 2 kasvisliemikuutiota- 1 tl Suola- Paketti naudan 10% jauhelihaa- Sipuli- Voita paistamiseen- Mausteet suola, pippurirouhe, paprika, valkosipuli1. Keitä makarooni kasvisliemikuutioilla ja suolalla maustetussa vedessä2. Pieni sipuli ja paista voissa jauhelihan kanssa. Pidä huoli että hakkaat jauhelihan pieneksi paistaessa ja paista rapeaksi.3. Kun makaroonit ovat aldente, kaada niistä vesi ja sekoita jauhelihan kanssa4. Syö lusikalla
Lihapullatnora.jarvio@hotmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lasagne tai sitten hieman harvinaisempi herkku hirvenjauhelihapullat! 🙂
Shepards pie lampaan jauhelihasta.
Miehen tekemät täytetyt paprikat, joissa on mm. riisiä, minttua ja lampaan jauhelihaa. Ja paprikat on höyrytetty pehmeiksi ennen täyttöä ja uunitusta. mirja_karhu at hotmail.com
Täytetty mureke, lihapullat ja saiturin lehtipihvit. (lonkero83@hotmail.com)
Lasagne on lempparini.s.kansakoski(at)luukku.com
Lihapullat :)mariaheinonen1@hotmail.com
Jauhelihakastike ja spagettijennihhh@hotmail.com
Ruskea jauhelihakastike (muusilla). sannamaria77 at gmail.com
Lihapyörykät tai jauhelihamureke, itse en jauhelihaa syö, mutta noita tulee mm. kokkailtua kyllä. lamerinquecit@gmail.com
Jauhelihamureke on lempparini :)nannaliini10@gmail.com
Makaronilaatikko :)anna_88@luukku.com
Ruskea jauhelihakastike on minun suosikkini. Salli.moilanen35@gmail.com
Se vaihtelee..ite rakastan jauhelihasoppaa ja takojen kanssa..mukulat tekee pääkalloa ja jauhelihakastikkeen lopusta tehään lämppäreitä :)bikkenpilttuu@hotmail.com
Kyllä se on jauheliha-muusilaatikko! Mutta tuosta kirjastahan voisi löytyä vaikka joku uusi suosikki 🙂 willasarkko@gmail.com
Lihapullat sinihomejuustolla 🙂 niinaarvonnat@luukku.com
Kyllä se koko perheen suosikki on varmaankin lihapullat, ne ihan perinteiset 🙂 riiti81(at)gmail.com
Lasagne :)hilsan@luukku.com
Suosikkini on jauhelihakeitto, täytyy varmaankin tehdä huomenna :)netteri@gmail.com
Kantarelli lihapullat on suurinta herkkuani! minuhno@gmail.com
Makaronilaatikko =). Mukaan arvontaan!siinatar@gmail.com
Makaronilaatikko ja lasagne, kumpikin omalla twistillä, että eivät ihan perinteisiä 🙂 Muutenkin kyllä jauheliha on ihan mun suosikki raaka-aine, se on niin helppo ja siitä saa hyvin monenlaista. kaljukeiju@gmail.com
Perunajauhelihalaatikko. Nam!��
Lihapullat-minttu47-minttu47@gmail.com
Suosikkini on lasagne.Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)