Prisca Leclercin ajaton klassikkokeittokirja Tarte Tatin – Suuri ranskalainen keittokirja teki viime vuoden lopulla paluun uudelleen taitettuna versiona. Kirja tarjoilee kulinarismin kotimaasta yli sata ohjetta helpoista arkisuosikeista aina sydämellisiin juhlaherkkuihin.…
Keittokirjat
-
-
Liha
Merimiespihvi on yksinkertaisen herkullinen klassikko
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariSain viime jouluna serkultani lahjaksi Marja Hellaakoski-Tuomisen Kodin Keittiö Tieto -kirjan vuodelta 1952. Aivan mielettömän hieno aikamatka sen ajan taloudenpitoon ja ruoanvalmistukseen. Kirja on aikansa Google nuorelle emännälle, jonka pitää…
-
gluteenitonKirjatLiha
Sata parasta jauhelihareseptiä yksissä kansissa
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariViini ja Ruoka 2017 -tapahtuman aikana osallistuin Atrian kutsumana Meat Menu -tastingiin, jonka yhteydessä julkistettiin myös Atrian Jauhelihakirja – 100 jauhelihareseptiä arkeen ja juhlaan. Kirjasta oli saapunut kertomaan Aki Wahlman…
-
gluteenitonKalasalaatti
Kesä jatkuu parhailla kesäsalaateilla: kantarellisalaattia ja tillipaneroituja ahvenia
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariSain Minerva kustannukselta käsiini ruotsalaisen ruokatoimittaja Mia Gahnen upeasti kuvitetun Parhaat kesäsalaatit -kirjan, jossa on toinen toistaan herkullisempia ruokaisia salaattireseptejä kesän tuoreista raaka-aineista. Mukana on kuitenkin runsaasti myös näin syyskauteen…
-
KirjatLihasalaatti
Andalusian auringossa -kirja tarjoilee sydämellisiä makumatkoja
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKirjoitin vuosia sitten blogin alkutaipaleella kiehtovasta Lähi-idässä vallitsevassa ajattelutavasta. Puhtaan juomaveden saatavuus ei ole itsestään selvää ja vettä on jouduttu hakemaan pitkienkin matkojen takaa. Veden hakemiseen käytetään paljon vaivaa ja…
-
Pääsiäisen herkutteluista kertominen jäi tänä vuonna hieman myöhään, mutta hyvää kannattaa odotta. Kirjoittelin taannoin kokkailusta Andalusian auringossa -keittokirjan kanssa. Arielan häränhäntä reseptin kastike on niin herkullinen, että halusimme tehdä siitä myös…