Savustuksella saa ihan mukavaa säväystä ruokiin ja uunisavustuspusseilla se on lapsellisen helppoakin. Kokonaisena kypsennetävä naudan ulkofile tehtiin juuri näin.
SAVUSTETTU NAUDAN ULKOFILE
1 naudan ulkofile
kirkastettua voita
suolaa
mustapippuria
1 uunisavustuspussi
Ota liha temperoitumaan noin tunti ennen valmistusta. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuumenna pannulla kirkastettu voi ja ruskista paisti kauttaaltaan. Hiero paistin pintaan rouhittua mustapippuria ja suolaa. Laita paisti savustuspussiin, laita lihalämpömittari (digitaalinen) Lihan paksuimpaan kohtaan ja sulje savustuspussi niin, että anturin piuha tulee sopivasta kohdasta ulos. Laita kuumaan uuniin ja kypsennä, kunnes lämpömittari näyttää 55 astetta. Tällöin liha on sisältä kauniin punertavaa.
Ota paisti uunista ja anna sen vielä levähtää hetki pussissa ennen avaamista. Leikkaa paisti kauniiksi siivuiksi ja tarjoile.
Paistin kanssa tarjoilin uunijuureksia ja korvasienikastiketta.
BALSAMICO MARINOIDUT UUNIJUUREKSET
1/2 lanttu
1/4 juuriselleriä
3 porkkanaa
1/2 dl hunajaa
1 tl suolaa
pippuria myllystä
1 rkl balsamicoa
3 rkl seesamiöljyä
1/2 dl oliiviöljyä
tuoretta timjamia
Kuori ja lohko juurekset rouheiksi paloiksi. Laita muovipussiin ja lisää kaikki mausteet. Sulje pussi ja pyörittele juurespaloja tuokio marinadissa. Tyhjennä pussi öljyttyyn uunivuokaan ja lisää tuoreet timjaminoksat. Kypsennä 200 asteessa 45 minuuttia käännellen juureksia pariin otteeseen paiston aikana. Poista timjaminoksanjämät ennen tarjoilua.
KORVASIENIKASTIKE
0,25 litraa pakastettuja ja esikäsiteltyjä korvasieniä (sulatettuna)
1 rkl kirkastettua voita
1 salottipuli
2 dl kuohukermaa
1 rkl tuorejuustoa
vettä tai valkoviiniä
suolaa
pippuria
hiven sahramia
Hienonna sulatetut sienet. Hienonna myös sipuli ja kuullota kasarissa voi kera. Lisää sienet ja kuullota hetki lisää, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu. Lisää kerma, tuorejuusto sekä mausteet ja anna hautua n. 15 minuuttia. Voit ohentaa kastiketta vedellä tai valkoviinillä tarvittaessa. Maista ja säädä maku.