En tiedä juuri parempaa tapaa viettää lauantaipäivää kuin käydä oman kullan kanssa torilla ja kauppahallissa ostoksilla. Välillä pysähdyttiin tietysti torikahville kävelyn lomassa. Raaka-aineita ostettiin niin lauantain lohi-illalliselle kuin sunnuntaipaistia varten.…
Muhennos
-
-
gluteenitonKasvisruoka
Muhkeita makuja syksyyn kevään sienisadosta.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariSienisesonki on ollut kunnolla käynnissä jo jonkin aikaa kiitos lämpimien säiden ja sateiden. Jotta pakkaseen saa tilaa uudelle on kevään satoa syötävä pois alta. Mahtavan makuinen korvasienimuhennos syntyy varsin yksinkertaisista…
-
KastikeLiha
Hevosta, muhennettuja korvasieniä ja versosalaattia
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariViimeaikoina blogissa on käytetty versoja ja syötäviä kukkia varsin ylenpalttisesti. Voilepärullan aineksista jäi vielä sen verran versoja ja kukkia yli että sain saman illan pihville kruunuksi hauskan kesäisen salaatin. Muutamalla…
-
Savustuksella saa ihan mukavaa säväystä ruokiin ja uunisavustuspusseilla se on lapsellisen helppoakin. Kokonaisena kypsennetävä naudan ulkofile tehtiin juuri näin. SAVUSTETTU NAUDAN ULKOFILE 1 naudan ulkofile kirkastettua voita suolaa mustapippuria 1…
-
KastikeKasvisruokaLiha
Karitsankaretta, muhennettua mustatorvisientä ja juurespyttipannua
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariMARINOITU KARITSANKARE1-2 karitsan kyljysriviäöljyä2 tl balsamicoa2 valkosipulinkynttä ohueksi viipaloituna0,5 dl tuoretta rosmariinia hienonnettuna0,5 dl lehtipersiljaa hienonnettunamustapippuria myllystäjaavanpippuria myllystähiven hienoa merisuolaakirkastettua voita Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita kareet pussiin tai astiaan…
-
Perjantai oli meikäläiselle oikein koettelemusten täyteinen päivä. Eilen lohjennut poskihammas nimittäin piti saada paikattua pikimmiten. No hyvinhän se hammaslääkärillä käynti lopulta meni, puudutuksen avustuksella. Kun työpäivän jälkeen marssin ruokakaupan kautta,…