Silakka on edullista ja terveellistä arkiruokaa. Kalaa olisi ylipäätään hyvä syödä pari kolme kertaa viikossa ja syömällä esimerkiksi silakkaa, lahnaa, haukea tai särkikaloja autat jopa puhdistamaan Itämerta. Kirjoitin asiasta tarkemmin viime vuoden lopulla #itämeridinner -haastepostauksessa. Samaisesta postauksesta löytyy myös silakkatacojen ohje. Katso myös nopeat sitruuna-tillisilakat.
Uunisilakat ovat arkiruokaklassikko ja jo pienellä twistillä niistä syntyy herkkujen herkkua! Kylmäsavulohi, sinappi ja piparjuuri antavat ruoalle todella hienona makua. Ja jos et aiemmin ole juuri ollut silakkaruokien ystävä, niin tämä versio saattaa hyvinkin muuttaa mielesi.
LOHELLA AATELOIDUT UUNISILAKAT (4:lle)
600 g silakkafileitä
1 tl suolaa
100 g kylmäsavulohisiivuja suikaloituna
1 dl hienonnettua tilliä
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl piparjuuritahnaa
2,5 dl ruokakermaa
nokare voita
Lämmitä uuni 225 asteeseen ja voitele uunivuoka. Oma vuokani on halkaisijaltaan 23 cm.
Huuhtele silakkafileet kylmässä vedessä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla. Leikkaa fileistä selkäevä pois ja asettele riviin työtasolle.
Mausta fileet suolalla ja ripottele pinnalle hienonnettua tilliä. Jätä tilliä noin ruokalusikallinen kastiketta varten. Jaa kylmäsavulohisuikaleet fileille. Rullaa silakkafileet rullalle ja asettele voideltuun uunivuokaan.
Sekoita ruokakerman joukkoon hienonnettu tilli, sinappi ja piparjuuritahna. Kaada seos silakkafileiden päälle ja paista uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
Tarjoile vaikkapa yrttiperunasoseen kera.
2 kommentia
Reseptin olen (ilolla) ottanut talteen. KIitos
Reseptin olen (ilolla) ottanut talteen. KIitos