Etusivu » Takuumehevä uunibroileri ja juureksia

Takuumehevä uunibroileri ja juureksia

Kirjoittaja: Kulinaari

Minulla meni pitkään ennen kuin sain uunissa kokonaisena kypsennetyn broilerin onnistumaan. Lopputulos oli aina jotenkin kuiva ja puiseva. Saattaa olla että raaka-aineenkin laatu on vuosien mittaan parantunut ja sitä myötä lopputuloskin parempi. Luulen kuitenkin, että olen vain raa´an lihan pelossa kypsentänyt tunkiokiitäjää liian kauan ja liian kuumassa.

Uunibroileri on mainio  ja helppo arkiruoka, koska siitä riittää ainakin pariksi päiväksi. Ateriaa saa jatkettua vaikka höyrytetyillä kasviksilla tai salaatilla.

Eikä näiden broilerien hyödyntäminen todellakaan tähän loppunut. Nakkasin broiskunjämät luineen nahkoineen kattilaan ja perään 1,5 litraa vettä. Keittelin reilun tunnin, siivilöin liemen ja erottelin vielä jämälihat takaisin liemen joukkoon. Tulossa siis hävikkiruokana vielä makoisaa kanakeittoa talvi-illan lämmikkeeksi.

 

UUNIBROILERI JA JUUREKSIA

2 tuoretta maustamatonta jyväbroileria (à n. 1 kg)
150 g voita
1 ruukku ranskalaista rakuunaa, lehdet hienonnettuna
1 sitruuna
3 tl Maldon-suolaa
mustapippuria myllystä
6 keskikokoista kiinteää perunaa
2 porkkanaa

noin 30x 40 cm uunivuoka

Lämmitä uuni 175-180 asteeseen.

Ota broilerit huoneen lämpöön 30 minuuttia etukäteen.

Valmista sillä välin maustevoi sekoittamalla voihin hienonnettu rakuuna, 2 tl suolaa, mustapippuri sekä pestyn sitruunan raastettu kuori.

Tee broilerin nahkaan pienet viillot rintafileiden sekä koipien reunaan. Työnnä viiltojen kautta maustevoita broilerin nahan alle, työntäen sitä nahan päältä pidemmälle nahan alle. Jätä hieman maustevoita levitettäväksi broilerien päälle.

Leikkaa sitruuna neljään osaan ja laita kummankin broilerin sisään kaksi palaa.

Pese perunat ja porkkanat erittäin huolellisesti jos syöt ne kuorineen. Voit myös kuoria molemmat. Leikkaa perunat neljään osaan ja paloittele porkkanat vinottain leikaten.

Laita juurekset kerrokseksi vuoan pohjalle. Laita broilerit juuresten päälle ja ripottele pinnalla vielä hieman suolaa ja pippuria.

Kypsennä uunin keskitasolla noin 1,5 tuntia, kunnes lihan sisälämpötila saavuttaa 75-80 astetta. Kätevimmin mittaat lämmön pistolämpömittarilla rintafileen paksuimmasta kohdasta. Anna broilereiden vetäytyä noin vartti ennen tarjoilua.

Vinkki: Juureksina voit tietysti käyttää mitä tahansa saatavilla olevaa laatua. Jos haluat broileriin paahtuneemman, rapean pinnan, laita uunin ylävastukset päälle viimeiseksi vartiksi. Seuraa kuitenkin paahtumista, ettei tipu kärähdä.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading