Rakas mieheni täytti taas vuosia ja olen joka vuosi luvannut leipoa hänen lempileivonnaisensa syntymäpäivän kunniaksi. Viime vuonna se oli Red Velvet Cake.
Nyt sain kunnian valmistaa unelmatortun miehen äidin reseptillä. Kuten viimeksikin, paineet onnistua olivat melkoiset. Olen tehnyt unelmatorttua viimeksi varmaan yli 20 vuotta sitten ja kääretorttujakin erittäin harvoin. Sinänsä sääli, koska ne ovat helppoja valmistaa ja täyttää makunsa ja sesongin mukaan.
Pyyhetekniikka pelittää
Yksi unelmatortun kompastuskiviä on pohjan koostumus. Minuakin varoitettiin halkeilusta käärimisen yhteydessä, joten päätin kokeilla pyyhetekniikkaa, joka helpottaa jäähtyneen tortun käärimistä täytön jälkeen sekä estää halkeilua. Mies naureskeli, että ajattelit sitten ekaa kertaa kokeilla just tämän reseptin kanssa, mutta jostain sitä on aloitettava.
Pyyhetekniikassa kuuma torttupohja kääritään tuoreeltaan kostean leivontaliinan sisään, siten että myös liina rullautuu mukaan. Torttu saa jäähtyä rauhassa ja pysyy samalla kosteana. Jäähtynyt torttupohja on helppo rullata auki, täyttää ja kääriä sitten helpommin tiiviiksi rullaksi. Omakohtaisen kokemuksen perusteella tekniikka toimii!
Päivänsankarin arvio
Kokonaisuuus oli muuten täydellinen, mutta pohja oli mennyt ehkä hivenen kuivaksi. Olin itse samaa mieltä ja ensi kerralla paistan pohjaa viisi minuuttia seitsemän sijaan. Olen myös lisännyt kirjoitusvaiheessa voikreemin määrää kolmanneksella alkuperäiseen ohjeeseen nähden. Mielestäni sitä saa olla runsaammin.
UNELMATORTTU (gluteeniton)
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
5 rkl 100% kaakaojauhetta
voikreemitäyte:
300 g voita huoneenlämpöisenä
3 dl tomusokeria
2,5 tl vaniljasokeria
1 iso kananmuna
Uuninlämpö 225-250 astetta
Sekoita keskenään perunajauhot, leivin- ja kaakaojauhe.
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi, noin 5-7 minuuttia.
Siivilöi jauhoseos muna-sokeriseokseen ja kääntele lastalla, kunnes taikina on tasaista ja paakutonta.
Levitä taikina tasaiseksi levyksi paperoidulle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 5-8 minuuttia. Paistamista kannattaa seurata, sillä pohja paistuu helposti ylikypsäksi ja kuivuu. Itse paistan ensi kerralla max 5 minuuttia. Uunit ovat erilaisia, joten kokeile parhaan tuloksen löytämiseksi.
Kumoa kuuma torttupohja kostean leivontapyyhkeen päälle, jolle on asetettu leivinpaperiarkki.
Sivele pohjassa kiinni olevalle leivinpaperille hieman vettä ja irrota se varovasti torttupohjasta. Aseta päälle uusi leivinpaperi.
Kääri vielä lämmin torttupohja pyyhkeen ja leivinpapereiden kanssa rullalle niin, että pyyhe kääriytyy rullan sisään. Anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi.
Vaahdota sillä välin huoneenlämpöinen voi yhdessä tomu- ja vaniljasokerin kanssa ilmavaksi vaaleaksi vaahdoksi, ainakin 5-8 minuuttia. Lisää kananmuna jatkaen vaahdotusta vielä viitisen minuuttia.
Avaa kääretorttupohjarulla varovasti ja siirrä leivinpaperin päälle. Levitä voikreemi tasaisesti torttupohjalle. Kääri torttu itsestäsi poispäin tiiviiksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen.
Kääri leivinpaperi tortun suojaksi ja kiedo lopuksi tiiviisti tuorekelmuun. Anna vetäytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Torttu on parhaimmillaan muutaman päivän säilytyksen jälkeen.
Nauti hyvässä seurassa kahvin kera.
5 kommentia
No kuvan perusteella olet kyllä onnistunut täydellisesti. Olen peittänyt kääretorttupohjan välillä pyyhkeellä, mutta en ole rullannut. Pitääpä kokeilla tyota tekniikkaa seuravalla kerralla. Vähän samoissa puuhissa täällä. Kätevällä on synttärit huomenna. Toivoi porkkanakakkua ja \”joitan\” juustokakkua. Porkkanakakkua tulessa vähän uudella twistillä. Juustokakkuna on ihanan raikas tyrni. Upeaa ja onnellista uutta vuotta. Niin ja onnittelut vielä päivänsankarille <3
Tuo kakkusi kuulostaa herkulliselta! Tyrni juustokakussa toimii aina. Ihanaa uutta vuotta! <3
No kuvan perusteella olet kyllä onnistunut täydellisesti. Olen peittänyt kääretorttupohjan välillä pyyhkeellä, mutta en ole rullannut. Pitääpä kokeilla tyota tekniikkaa seuravalla kerralla. Vähän samoissa puuhissa täällä. Kätevällä on synttärit huomenna. Toivoi porkkanakakkua ja \”joitan\” juustokakkua. Porkkanakakkua tulessa vähän uudella twistillä. Juustokakkuna on ihanan raikas tyrni. Upeaa ja onnellista uutta vuotta. Niin ja onnittelut vielä päivänsankarille <3
Tuo kakkusi kuulostaa herkulliselta! Tyrni juustokakussa toimii aina. Ihanaa uutta vuotta! <3
Olen seurannut ihmetellellen ulkomaisista leivontaohjelmsta vastaavaa pyyhkeeseen käärimistä ja kun luin sinun kokeilleen samaa, mietin, eikö pyyhe nimenomaan ime kosteutta kääretorttulevystä. Sitten luin kommenttisi levyn kuivuudesta.
En ole koskaan 60-vuotisen leivontaharrastukseni aikana käärinyt kääretorttulevyjä pyykeisiin, silti ne kääriytyvät ongelmitta. Yksi ero suomalaisissa ja ulkomaisissa ohjeissa on: suonessa levy yleensä paistetaan uunipellillä, joka on laajempi kuin ulkomaisten ohjeiden paistoastiat. Levy on siis paksumpi mikä vaikeuttaa käärimistä. Siitä ehkä tapa kääriä liinaan. Jos kääriä haluaa, miksei irrotaa levyä kuumana leivinpaperista-ja kääriä.siihen? Levy pysyy näin kosteana.
Perunajauhoista leivottu torttulevy on sitkeähkö ja helposti käärittävä.