Kevään suurimman juhlan kunniaksi piti tietysti leipoa iloisen keväinen pääsiäiskakku. Pohjana on perinteinen käpykakun resepti, jota olen käyttänyt myös joulukakussa. Reseptistä saa hilloja ja mausteita muuttamalla sopivan kakun ympäri vuoden.…
voikreemi
-
-
Sain taannoin kunnian tehdä täytekakut erään pitkäaikaisen yhteistyökumppanini perheen rippijuhliin. Ainoa toive oli korkea ja juhlava porkkanakakku. En halunnut käyttää porkkanakakulle tyypillistä tuorejuustokuorrutetta, joten päätin kokeilla sen sijaan suolaista kinuskivoikreemikuorrutetta.…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Joulukakku hehkuu punaista ja kultaa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariYlellinen punaista ja kultaa hehkuva joulukakku syntyi vähän vahingossa, kun alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä ihan perinteinen käpykakku jouluksi. Itselläni käpykakku kuului aina lapsuuden jouluihin, vaikka tuolloin en siitä mantelimassakuorrutteesta niin…
-
gluteenitonJälkiruokaLeivonta
Perunaleivokset ja aidon reseptin metsästys, myös gluteeniton
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariPerunaleivos on klassikko, jonka alkuperä on hämärän peitossa. Sen oletetaan aikoinaan tulleen Suomeen Pietarista, jossa mm. Karl Fazer kävi oppimassa sokerileipuriksi 1800-luvun lopulla. Edelleen tuotannossa oleva tumma perunaleivos on ollut…
-
Tämän vuoden pääsiäiskakku kasattiin klassisen käpykakun muodon ja makumaailman ympärille. Hyvä sokerikakkupohja, hieman vadelmahilloa ja reilusti voikreemiä! Kuorrutukseen käytin nyt sokerimassaa, koska sitä sattuneesta syystä sattui olemaan käsillä. Itse en…
-
JälkiruokaKakkuLeivonta
Halloweenin tyylikkäin Black Velvet -kakku
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariHalloweenista on muodostunut uusi hauska leivontasesonki – juuri sopivasti ennen joulua. Netti pursuaa toinen toistaan hienompia, luovempia ja hirvittävämpiä herkkuja. Irtosormia, verisiä aivoja, haamuja ja hämähäkkejä, noin pintakouraisuna. Itse ajattelin…