Etusivu » Paahdetut appelsiiniporkkanat tuovat aurinkoa lautaselle

Paahdetut appelsiiniporkkanat tuovat aurinkoa lautaselle

Kirjoittaja: Kulinaari

Tähän aikaan talvesta sitä alkaa jo pikku hiljaa kaivata kesää ja tuoreita vihanneksia. Toki kaupat ovat väärällään tuoretavaraa, mutta kyllä ne kesän sesongissa olevat aina nämä tuonti- ja kasvihuoneversiot voittavat. Mutta mennään tietysti niillä mitä on saatavilla. Pääasia että lautasella on reilusti kasviksia.

Pääsin mukaan testaamaan uutta Njam-mobiilisovellusta, joka auttaa lisäämään kasvisten syömistä ja antaa myös ideoita ja inspiraatiota. Kehitystyö on vielä kesken, mutta sovellus vaikuttaa lupaavalta. Hauska seurata millaiseksi sovellus muotoutuu.

Testiryhmän keskusteluista inspiroituneena otin käsittelyyn satokauden parasta antia eli sitrukset ja kotimaisen porkkanan. Niistä syntyy pienellä vaivalla makean raikas lisäke. Samalla kokeilin kotimaista Neito Chili puristettua rypsiöljyä, jolla saa ruokaan pehmeää mausteisuutta.

Käytin itse reseptiin upean makeita veriappelsiineja, mutta tavalliset appelsiinit käyvät yhtä hyvin. Käytä mielellään luomuappelsiineja tai ainakin pese hedelmät erittäin huolellisesti. Jos et halua käyttää kuorta, voit myös leikata sen pois.

Ja mikä täydentäisikään paremmin kokonaisuuden kuin tuore rakuuna.

 

PAAHDETUT APPELSIINIPORKKANAT (2:lle)

1 veriappelsiini
6-7 isoa porkkanaa
2 rkl Neito Chili puristettua rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl tuoretta rakuunaa hienonnettuna

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Kuori porkkanat, halkaise ja paloittele muutaman sentin pätkiksi.
Puolita appelsiini ja leikkaa toinen puolikas neljäksi lohkoksi ja ne vielä neljäksi palaksi.
Laita porkkanat ja appelsiinit kulhoon, sekoita joukkoon öljy ja suola.

Levitä seos paperoidulle uunipellille ja paahda ensin 15, kääntele ja paahda vielä 20-30 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä.

Purista puolikkaan appelsiinin mehu porkkanoille ja mausta pippurilla ja tuoreella rakuunalla.
Tarjoile esim. kalan, broilerin tai kasvispihvien lisäkkeenä. Voit halutessasi poistaa appelsiininpalat pois ennen tarjoilua.

Neito-rypsiöljy saatu tuotenäytteenä.

 

You may also like

2 kommentia

Nimetön 30/01/2018 - 08:35

Ihanan pirtsakka resepti. Vaikka talvea varmaan tiedossa vielä pitkän aikaa, alkaa kuitenkin niin katse olla keväässä. Nyt tekee mieli kaikkea raikasta, värikästä ja pirteää. <3

Vastaa
Nimetön 30/01/2018 - 08:35

Ihanan pirtsakka resepti. Vaikka talvea varmaan tiedossa vielä pitkän aikaa, alkaa kuitenkin niin katse olla keväässä. Nyt tekee mieli kaikkea raikasta, värikästä ja pirteää. <3

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: