Etusivu » Pikkelöidyt suppilovahverot

Pikkelöidyt suppilovahverot

Kirjoittaja: Kulinaari
Pikkelöidyt suppilovahverot

Suppilovahveroita tuntuu tulvivan ovista ja ikkunoista harvinaisen sienisyksyn tuloksena. Itse olen päässyt sienimetsään vain kerran, eikä sato ollut silloin vielä noussut kunnolla. Viime viikon sateet ovat saaneet mättäät suorastaan räjähtämään!

Elsa-mummini kanssa olen käytännössä kasvanut mökillä sienimetsässä ja opin tunnistamaan paljon syötäviä sieniä jo hyvin nuorena. Ekat muistot ovatkin varmasti kanttarelleista, suppiksista ja rouskuista, joita tuotiin mökin kuistille koritolkulla. Syntyjään savolaiselta mummilta opin myös sienten käsittelyä ja ruoaksi valmistusta. Olen paljosta kiitollinen jo edesmennelle mummilleni ja sienestystaito on yksi niistä.

Lueskellessani bloggaajakolleegani Tinskun järjettömän herkullista suppilovahverosalaattiohjetta, muistui jostain kaukaa lapsuudesta mieleen mummin mausteliemeen säilötyt sienet. Niitä syötiin varsinkin joulupöydässä, mutta varmaan muutenkin lisäkkeenä. Niitä tehtiin suppilovahveroista, kanttarelleista sekä pienistä rouskuista. Aika ihania makumuistoja.

Olin vastikään illastamassa Skøgul-ravintolassa ja sielläkin oli alkupalana tämän tyyppisiä pikkelöityjä kanttarelleja. Omatekoiset pikkelöidyt sienet ovat mainio vaihtoehto tapaspöytään tai syötäviksi joululahjoiksi. Tartu toimeen ja laita syksyn sato talteen!

Käytin liemeen tyttäreni Englannista tuomaa laadukasta Aspall-siideriviinietikkaa, jossa on hienostunut, raikas omenan maku.

PIKKELÖIDYT SUPPILOVAHVEROT

1 litra (400 g) tuoreita puhdistettuja suppilovahveroita tai esim. kantarelleja tai keitettyjä rouskuja
vettä
hiven suolaa

liemi:
2 dl vettä
0,5 punasipuli viipaleina
10-12 kokonaista neilikkaa
6 kokonaista maustepippuria
10 kokonaista mustapippuria
1/4 tl jauhettua muskottia
muutama kokonainen katajanmarja
3-4 laakerinlehteä
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kasviöljyä
2 valkosipulin kynttä paloiteltuna
3,5 dl siideriviinietikkaa

Kiehauta sienet nopeasti suolalla maustetussa vedessä jotta ne hieman pehmenevät. Valuta erittäin hyvin.

Laita kattilaan kaikki muut liemiainekset paitsi etikka. Anna liemen kiehua hiljaisella tulella 20 minuuttia. Lisää etikka ja kiehauta.

Lado sienet puhtaisiin kuumalla vedellä lämmitettyihin tölkkeihin ja lusikoi liemen mausteita kerroksittain sienten sekaan. Kaada kuuma liemi sienten päälle ja sulje tölkit tiiviisti. Säilytä viileässä ja tarjoile esimerkiksi tapaksena tai liharuoan lisäkkeenä.

Katso myös muut herkulliset sienireseptit:

You may also like

32 kommentia

Nimetön 19/10/2017 - 07:58

Oi että tämä pikkelöinti osuu jonnekin kerääjäkansa -hamstraajan geeniperimään… Sun kertakin sienimettäs on kuitenkin enenmmän kun mulla. Onneksi takapihalla oli 3 kantarellia.

Vastaa
Nimetön 19/10/2017 - 09:21

Jos tänään löytyy suppiksia – juuri olen lähdössä metsälle – niin voisi pikkelöidä vähän jouluksi!

Vastaa
Nimetön 19/10/2017 - 09:30

On sekin tyhjää parempi. Onneks on se oma sienikummi Museokadulla vielä.

Vastaa
Nimetön 19/10/2017 - 09:32

Ja vaihtotalous pelaa täälläkin. Työkaveri toi ison rasian kuivattuja suppiksia. Tuon vastavuoroisesti sit jotian omatekoista sille.

Vastaa
Nimetön 19/10/2017 - 09:35

Voi hitsit vitsit, en tiedä mihin meidän suppikset mökiltä ovat kadonneet, täytyy varmaan kokeilla vielä kodin läheisiä metsiä. Varmasti tämä reseptisi mielessä kun suppiksia löytyy (maistuivat niin herkullisilta ne vahverot siellä Skogulissa). Mukavia sieniretkiä sinulle Kimmo <3.

Vastaa
Nimetön 19/10/2017 - 09:38

Kyllä tämä onnistuu muillakin sienillä. Rohkeasti vaan kokeilemaan! Ihanaa syksyä Sari <3

Vastaa
Nimetön 21/10/2017 - 09:45

Mullakin on jäänyt syksyn sienimetsäilyt toistaiseksi yhteen kertaan, ja jäi tuolloin saalis surullisen laihaksi. Onneks vielä ehtii! Suppilovahverot on ihania, varmasti myös pikkelöityinä 🙂

Vastaa
Nimetön 21/10/2017 - 10:41

Just kerkesin omassa blogissa tunnustaa, miten en sienestä (mutta saan sieniä muilta), ja nyt sienestämättömyys alkaa vähän harmittaa, koska olishan niitä suppilovahveroita mukava pikkelöidäkin 🙂

Vastaa
Nimetön 21/10/2017 - 12:53

Suppiksia saa onneksi vielä vaikka olis jo pakkasia.

Vastaa
Nimetön 21/10/2017 - 12:55

Minäkin hain omani näihin kaupan HeVi -osastolta.

Vastaa
Nimetön 22/10/2017 - 08:45

Oli muuten tosi hyvä resepti ja vaikka suppikset eivät kerenneet olla kuin 3 tuntia mausteliemessä, niin voi pojat mitä herkkuu (hiukan sokeria lisäsin ohjeeseen omaan makuun). Kiitos ja mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa <3.

Vastaa
Nimetön 22/10/2017 - 13:22

Ihana kuulla että tykkäsit! Joo ei niitä aina tarvitse kauaa muhituttaa. Eikä aina edes raaski 😉

Vastaa
Nimetön 08/11/2017 - 19:55

Voikohan käyttää kuivattuja suppilovahveroita tai pakastettuja kanttarelleja ?

Vastaa
Nimetön 08/11/2017 - 19:58

Voikohan tätä tehdä kuivatuista suppiloista tai pakastetuista kanttarelleista ��

Vastaa
Nimetön 08/11/2017 - 20:07

Kyllä voi hyvin käyttää kunhan sulattaa pakastetut sienet ja liottaa hyvin kuivatut.

Vastaa
Nimetön 08/11/2017 - 20:08

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: