Keväällä tekemäni Suukkokakku on totisesti lunastanut paikkansa monen kotileipurin sydämessä!
Siispä päätin tehdä kakusta uuden version tähän juhlakauteen. Koska halusin makujen toimivan muulloinkin kuin jouluna, valitsin tyttäreni ehdotuksesta makumaailmaksi italialaisklassikko tiramisun. Makumaailmaan täsmäävät tietysti Brunbergin legendaariset mokkasuukot! Keksipohjan sijaan kakussa on itse tehty Ladyfinger-pohja. Voit halutessasi tehdä kakkuun myös helpomman ja nopeamman keksipohjan. Varsinkin Bastogne-keksit sopivat tähän kakkuun täydellisesti.
Tämä resepti on samalla kehitetty erityisesti mieheni suvun jouluillalliselle. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, joten ei siis mitään paineita sen tuotekehityksen suhteen…
Näin joulun jälkeen voin kertoa, että kakku oli täydellinen menestys joulupöydässä.
Kokeile myös vanilja-passion -versiota.
TIRAMISUNMAKUINEN SUUKKOKAKKU (n. 12 palaa)
12 kpl Mokka-suukkoja (Brunberg)
1 Ladyfingerpohja
tai keksipohja (kts. lopusta)
500 g mascarpone-tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
8 g liivatelehtiä (esim. Meira 4 kpl)
1 dl muscovadosokeria
0,5 dl kidesokeria
n. 1 dl Marsala-viiniä
n. 1 dl vahvaa espressoa
pinnalle:
kaakaojauhetta
suklaalastuja tai kahvipapumakeisia
23 cm irtopohjavuoka tai kakkurengas
alumiinifoliota
vuokasprayta
Tee ensin Ladyfinger-pohja tai keksipohja. (ohjeet alempana)
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Peitä vuoan pohja leivinpaperilla ja vuoraa vuoan seinämät kaksinkerroin taitetulla foliolla siten, että saat vuokaan samalla muutaman sentin lisää korkeutta. Folion sisäreunat voi vielä suihkuttaa vuokaspraylla, niin reuna irtoaa siististi.
Kuumenna kasarissa Marsala, kidesokeri, muscovadosokeri ja espresso sen verran että sokeri sulaa. Purista liivatteista liika vesi pois ja liuota kuumaan Marsala-sokeriliemeen.
Notkista mascarpone vatkaamalla sitä hieman. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja yhdistä mascarpone-juustoon. Lisää seokseen Marsala-sokeriliemi ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
Laita jäähtynyt kakkupohja vuoan pohjalle reunoista varovasti painellen. Asettele suukot pohjan päälle tasaisesti. Kaada juustokakkuseos varovasti tasaisesti suukkojen päälle, kopauta vuokaa muutaman kerran pöytää vasten jotta ilmakuplat poistuvat ja massa leviää suukkojen väliin tasaisesti. Tasoita kakun pinta ja suojaa vuoan pinta tuorekelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Koristele valmiin kakun pinta sirottelemalla ohut kerros kaakaojauhetta ja lisäämällä suklaarouhetta tai vaikkapa kahvimakeisia.
Leikkaa kakkua mielellään lämpimällä terävällä veitsellä. Kakkulapio litistää suukot rumasti rikki.
Ladyfinger-pohja:
30 g vehnäjauhoja
30 g perunajauhoja
2 suurta kananmunaa
63 g sokeria (puolitettuna kahteen erään)
15 g tomusokeria
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Piirrä leivinpaperin kääntöpuolelle vuoan sisuksen kokoinen ympyrä.
Siivilöi peruna- ja vehnäjauhot kulhoon. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa puolet sokerista ja keltuaiset vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Kun vaahtoon saa paljon ilmaa ja volyymia on lopputulos paras mahdollinen.
Vaahdota toisessa kulhossa valkuaisia ensin hieman, lisää loppu kidesokeri ja vatkaa kiinteäksi kiiltäväksi vaahdoksi.
Sekoita keltuais-sokerivaahto välittömästi valkuaisvaahtoon lastalla varovasti käännellen. Siivilöi jauhot seoksen päälle ja kääntele varovasti lastalla tasaisesti taikinan joukkoon kulhoa samalla kääntäen.
Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperille takinaa tasaisesti ympyrän muotoon käyttäen apuna piirtämääsi mallia.
Siivilöi pinnalle hieman tomusokeria ja anna levähtää 10 minuuttia huoneenlämmössä. Juuri ennen paistamista siivilöi pintaan vielä uusi kerros tomusokeria ja paista pohjaa uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä hyvin. Poista paperi varovasti.
Keksipohja:
200 g Bastogne-keksejä hienoksi jauhettuna
70 g voita sulatettuna
Jauha keksit teholeikkurissa hienoksi jauheeksi. Sekoita sulatettu voi tasaisesti keksijauheen joukkoon. Levitä seos tasaisesti vuoan pohjalle, lado suukot keksipohjan päälle ja laita pakastimeen tai jääkaappiin kovettumaan.
24 kommentia
Mä kualen. Ei tälläsiä saa julkaista. Ottakaa joku koppi ennenkuin kaadun maahan. Ja pliis, antakaa pala tätä kakkua. Luulen, että sitten kuolisin onnellisena!
Uuh mikä makoisa killeri! Jollei tuolla tee vaikutusta niin ei sitten millään!
Ihanaa, että legendaarinen suukkokakku sai jatkoa. Tämä tiramisuversio menee myös ehdottomasti kokeiluun. Kiitos ja ihanaa joulun alusaikaa <3
Rakastan mascarponea ja Marsalaa, ei voi tulle huono kakku : ) Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne kauas!
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran 😉 Ihanaa itsenäisyyspäivää!
Klassikko jo syntyessään 😉 ja mikä parasta loputtomasti muunneltavissa. Ihanaa itsenäisyyspäivää ja joulunodotusta.
Muutaman kerran piti testata että sain onnistumaan, mutta kannatti! Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne Suomeen!
Rakastan tiramisua ja tämä kakku on kuin salainen päiväuneni 😛
Kärsisiköhän kuinka paljon pakastuksesta? Onko kokemusta?
En ole koskaan kakkuja pakastanut, mutta en usko rakenteen kärsivän. Hidas sulatus jääkaapissa on suositeltava.
Jäi epäselväksi mihin kidesokeri lisätään, tuleeko se kuumaan Marsala-seokseen vai mascarpone-kermavaahtoseokseen? Siis että sulatetaanko se vai ei?
Kiitos huomiostasi, reseptiä tarkennettu tuolta osin. Kummatkin sokerit sulatetaan samalla.