Tämä kakkukokeiluni liittyy taannoin leipomaani tyrni-mascarponetorttuun, koska sen ensimmäinen pohja pääsi hieman liian kuivaksi ja jouduin tekemään uuden. En kuitenkaan heittänyt hyvää kypsää tuotetta menemään vaan murskasin pienemmiksi palasiksi ja kuivatin niitä uunissa vielä hieman lisää.
Tämä juustokakkuohje tuntui juuri sopivalta tavalta hyödyntää torttupohjamurut. Ja mikä parasta tutustuin tämän reseptin myötä uuteen valkohomejuustoon, joka on ehkä herkullisinta mitä olen koskaan maistanut. Ja sellaiseksi normandialainen Brillat-Savarin valkohomejuusto on kehitettykin – täydelliseksi pariksi sampanjalle. Mitä muutakaan voisi ranskalaisilta herkuttelijoilta odottaa!
Brillat-Savarin juuston kehitti Dubucin perhe vuonna 1890 ja 30-luvulla se nimettiin Jean Anthelme Brillat-Savarinin mukaan kunnianosoitukseksi ranskalaiselle ruokakulttuurille.
Juusto on ns. triple cream brietä ja on erittäin kermasta, mehevää ja maultaan hienostuneen hapanta.
Valmistusprosessissa juustomassaan lisätään kermaa josta Brillat-Savarin saa sille tyypillisen koostumuksen ja maun. Juustoa kypsytetään kaksi viikkoa.
Ja mistäpä muualta tätä herkkua kannatti lähteä etsimään kuin suoraan omasta kotihallistani Hakaniemestä ja Lentävä lehmä -juustokaupasta.
Kakun voi toki myös tehdä ihan normaalista maustamattomasta tuorejuustosta, mutta silloin jää kokematta triple cream brie-juustolle ominainen vieno happamuus ja täyteläisyys.
Passionmehua saa Helsingistä ainakin Hakaniemen Vii-Voan -liikkeestä, tosin sekin on makeutettua ja parhaiten tähän soveltuu kokonaan makeuttamaton mehu. Jos budjetti antaa periksi, niin mehusta puolet kannattaa siivilöidä itse kypsistä passionhedelmistä.
Tähän voi kokeilla myös kotimaisena vaihtoehtona tyrniä.
Mikäli valmistat kakun mantelisen torttupohjan muruista se on myös gluteeniton.
BRILLAT-SAVARIN-PASSIONJUUSTOKAKKU
(8-10 hengelle)
Pohja:
150 g torttupohja- tai keksimurua
85 g voita sulatettuna
Juustokakkumassa:
1 vaniljatanko (siemenet)
12 g liivatelehtiä
350 g Brillat-Savarin -juustoa (ilman kuoria)
tai maustamatonta tuorejuustoa
4,25 dl kuohukermaa
3 isoa kananmunaa
140 g sokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
2-3 rkl sitruunamehua
Passionkiille:
8 g liivatelehtiä
2-3 kpl passionhedelmää
2,5 dl passionmehua
Sekoita muruihin sulatettu voi ja painele seos irtopohjavuokaan tai kakkukehykseen. Laita kylmään kovettumaan.
Vatkaa kermaa sen verran että siihen jää huippuja ja laita kylmään odottamaan.
Poista juustosta kuoret, paloittele sisus ja anna pehmetä huoneenlämpöiseksi.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisältä siemenet veitsen lappeella.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi samettiseksi vaahdoksi. Massan tulisi kolminkertaistua vatkatessa.
Lisää vaahtoon vaniljansiemenet, sitruunankuori ja lämmennyt, pehmeä juusto. Vatkaa keskinopeudella tasaiseksi massaksi.
Lämmitä sitruunamehu ja sulata siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana juustomassan joukkoon samalla vatkaten nopeasti. Kääntele kermavaahto varovasti kumilastalla seokseen. Levitä valmis seos tasaisesti kakkupohjan päälle ja laita kylmään hyytymään neljäksi tunniksi.
Kiillettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Halkaise passionhedelmät ja kaavi sisus siivilään ja ota mehun erikseen talteen.
Kuumenna 1 dl passionmehua ja liuota siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Sekoita hyvin ja lisää passionhedelmien mehu ja siemenet. Jäähdytä seos hyvin.
Kaada passionseos tasaisesti kylmälle kakulle ja anna hyytyä noin 30-60 minuuttia kylmässä.
Kakun voi toteuttaa myös matalampana versiona esimerkiksi uunipellille, jolloin siitä saa pieniä leivoksia kuten kuvissa. Matalassa kakussa myös hyytymisaika on hieman lyhyempi.
Kakun maku tekeytyy ja syvenee parhaimmilleen vuorokaudessa.
Kulinaari toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää pääsiäistä!
6 kommentia
Ooh, kuullostaa ihanalta! Olen toiminut juustomyyjänä ja kirjoitellut blogiinkin liudan \”juustoesittelyitä\”, mutta tällaisista makeista juustoresepteistä olen toistaiseksi vain haaveillut… Pistän tämän muistiin. 😉
HIenoa kuulla että resepti kolahti. Itse löysin myös tämän upean valkohomejuuston tämän reseptin kautta.
Menee kokeiluun ehdottomasti!
Ooh, kuullostaa ihanalta! Olen toiminut juustomyyjänä ja kirjoitellut blogiinkin liudan \”juustoesittelyitä\”, mutta tällaisista makeista juustoresepteistä olen toistaiseksi vain haaveillut… Pistän tämän muistiin. 😉
HIenoa kuulla että resepti kolahti. Itse löysin myös tämän upean valkohomejuuston tämän reseptin kautta.
Menee kokeiluun ehdottomasti!