Tuoteyhteistyössä Mimis Kotipellon puutarhan sekä Dansukkerin kanssa. Täksi pääsiäiseksi olin päättänyt valmistaa uuden version blogini suosituimmasta kakkureseptistä – suukkokakusta. Brunbergilta tuli kevään kausimakuna tropicalmakuinen suukko, joten päätin käyttää sen makumaailmaa…
keksipohja
-
-
KakkuLeivonta
Toffee-omenajuustokakku syksyn juhlahetkiin
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariToffee-omenat ovat varsinkin anglosaksisissa maissa perinteistä syysmarkkinoiden, pimenevien iltojen ja Halloween-ajan herkkua. Syksyn kypsyttämät mehukkaat omenat upotetaan kinuskikastikkeeseen jonka annettaan sitten kovettua. Jos haluat kokeilla itse, kokeile vaikka tätä reseptiä.…
-
KakkuLeivonta
Kesän herkullisinta mansikka-vaniljajuustokakkua rakkaimmille
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTeimme pienen päiväretken Tampereelle ja löysimme kaupungilla kävellessämme todellisen Tampereen helmen, eli Culinaria Keittiöelämää -liikkeen. Tiesin jo sisäänastuessani että tänne jää ropo jos toinenkin ja näin myös tapahtui! Mukaan lähti…
-
KakkuLeivonta
Hurmaavan herkullinen kirsikka-suklaajuustokakku
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariEn ole koskaan leiponut tuoreista kirsikoista mitään, joten nyt päätin koittaa jotain erityisen herkullista. Kirsikat ja suklaa ovat pistämätön makupari, vaikka esim. Mon Chéri -konvehdeista en pidäkään. Tämä täyteläinen paistettava…
-
gluteenitonKakkuLeivonta
Syntisen hyvä Brillat-Savarin-passionjuustokakku.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä kakkukokeiluni liittyy taannoin leipomaani tyrni-mascarponetorttuun, koska sen ensimmäinen pohja pääsi hieman liian kuivaksi ja jouduin tekemään uuden. En kuitenkaan heittänyt hyvää kypsää tuotetta menemään vaan murskasin pienemmiksi palasiksi ja…