Teimme pienen päiväretken Tampereelle ja löysimme kaupungilla kävellessämme todellisen Tampereen helmen, eli Culinaria Keittiöelämää -liikkeen. Tiesin jo sisäänastuessani että tänne jää ropo jos toinenkin ja näin myös tapahtui! Mukaan lähti pastoja ynnä muita herkkuja ja uusi Ristinan teräksinen paistokasari. Tarkoitus on käväistä Culinariassa tulevaisuudessa uudemman kerran ja kertoa siitä tarkemmin. Sen sanon jo tässä vaiheessa, että palvelu ja tietämys tuotteista on ihan huippuluokkaa!
Mitenkähän tämä kaikki liittyykään otsikon kesäiseen mansikkajuustokakkuun? No oikeastaan ei mitenkään. Culinarian kauppias vain mainitsi, että kun kerran täällä Tampereella olette, niin käykää ihmeessä viereisessä Tampereen kauppahallissa, joka on muuten pohjoismaiden suurin lajissaan. Sinne siis suuntasimme ja tosiaan tuli vierailtua sielläkin nyt ensimmäistä kertaa.
Sieltä bongasin itseasiassa vähän vastaavanlaisen juustokakun vitriinistä ja tuumattiin, että tuollainen pitää tehdä itsekin.
Juustokakulle oli myös tilausta, koska tyttäreni saapui viikonloppuvisiitille Helsinkiin poikaystävänsä kanssa ja laitoin meille hieman illallista ja tein tämän juustokakun jälkiruoaksi. Pinnalla tottakai kesän ensimmäisiä (kohtuuhintaisia) kotimaisia mansikoita Sauvosta. Täytyy sanoa, että maussa ja koostumuksessa on valtava ero verrattuna jopa ruotsalaisiin. Tai sitten olen vain kotiseuturakas ja puolueellinen!
Parasta tässä juustokakussa on mansikan ja vaniljajuustokakun juuri oikea suhde joka päästää raikkaan mansikan oikeuksiinsa.
KULINAARIN MANSIKKA-VANILJAJUUSTOKAKKU (8:lle)
pohja:
n. 200 g Digestive-keksejä hienonnettuna
70 g voisulaa
juustokakku:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl kuohukermaa
1 dl maustamatonta luonnonjogurttia
2 rkl sokeria
0,5 tl jauhettua vaniljatankoa
(tai 1 rkl vaniljauutetta)
0,5 dl vettä
1 rkl seljankukkamehutiivistettä
0,5 tl sitruunamehua
2,5 liivatelehteä à 2 g (Meira)
koristelu:
n. 1 litra kotimaisia mansikoita viipaloituna
1,5-2 dl hyytelösokeria
1,5 dl vettä
0,5 dl seljankukkamehutiivistettä
tarvikkeet:
20 cm irtopohjavuoka
leivinpaperia
vuokasprayta
tuorekelmua
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat esim. vuokaspraylla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Jauha keksit hienoksi joko teholeikkurilla tai murskaa muovipussissa käyttäen vaikka kaulinta tai perunanuijaa. Sekoita joukkoon voisula ja taputtele seos vuoan pohjalle tiiviisti tasaiseksi kerrokseksi. Laita kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Vaahdota kerma kiinteäksi vaahdoksi ja lisää sokeri parissa erässä vaahdotuksen aikana. Sekoita keskenään tuorejuusto, vanilja ja jogurtti ja lisää seos kermavaahdon joukkoon.
Kuumenna kasarissa vesi ja mehut. Sulata kuivaksi puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen. Sekoita liivateseos juustokakkumassaan ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
Levitä juustokakkumassa keksipohjalle ja tasoita pinta. Peitä tuorekelmulla ja anna hyytyä seuraavaan päivään.
Valmista hyytelö kiehauttamalla vesi ja mehuseos. Lisää hyytelösokeri kokoajan sekoittaen kunnes se on täysin sulanut seokseen. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä hieman välillä sekoitellen.
Viipaloi mansikat ja jätä muutamia kokonaisia koristeeksi. Asettele mansikkaviipaleet juustokakun pinnalle hieman limittäin.
Lusikoi hyytelöliemi mansikoiden päälle ja laita kakku vielä kylmään noin puoleksi tunniksi tekeytymään. Poista vuoka varovasti ja laita kakku tarjolle.