Jääkaapissa on jo jonkin aikaa odottanut vihrea papaija valmistamista. Nyt kun jouluksi on tarkoitus nostaa kytkintä kohti Turkua, on korkea aika laittaa upeaa thaimaalaista Som Tam -salaattia. Kaveriksi valitsin Gordon Ramsayn resepteistä teemaan sopivat mausteiset kalamurekepihvit, jotka valmistetaan säilyketonnikalasta. Ja muistakaa kiinnittää huomiota siihen tonnikalan kalastusmenetelmään ja alkuperämerkintään.
Som Tam kuuluu tehdä nimenomaan vihreästä papaijasta. Sitä löysin Helsingistä aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneesta marketista Hakaniemestä. Yksi papaija maksaa 9 euroa.
Tämän reseptin juju on siinä, että melkein aina komerosta löytyvät ainekset kokevat aikamoisen muodonmuutoksen. Pihvien koostumus saa kivaa rapeutta vesikastanjasta ja inkivääri tuo mukavaa mausteista poltetta.
Tee ensin salaatti:
Kastike:
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja maista. Kastikkeen tulisi olla hapahkoa – yhdistelmä makeaa, hapanta, tulista ja suolaista, mutta kuitenkin enemmän makea kuin hapan. Tämä tasapainottaa papaijan kirpeyttä.
Sekoita tilavassa kulhossa papaijasuikaleiden sekaan muut salaatin ainekset. Säästä maapähkinät ja puolet basilikasta koristeluun. Kaada päälle kastike ja nostele ainekset kastikkeen kanssa hyvin sekaisin. Maista ja säädä makua tarpeen mukaan. Suolaisempaa saa lisäämällä kalakastiketta, makeampaa lisäämällä hunajaa. Annostele annoksiksi tai tarjoile suuresta kulhosta.
MAUSTEISET TONNIKALAMUREKEPIHVIT
400 g laadukasta tonnikalaa
6 vesikastanjaa (säilyke) valutettuna ja hienoksi suikaloituna
3 kevätsipulia suikaloituna
3 cm pala inkivääriä raastettuna
3 rkl korianteria hienonnettuna
1 punainen chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2 kafferilimetin lehteä hienonnettuna (liota kuivatut 5 min. kiehuvasssa vedessä)
2 tl thai-kalakastiketta
2 kananmunaa vatkattuna
kasviöljyä paistamiseen
merisuolaa
mustapippuria myllystä
Dippikastike:
reilu hyppysellinen ruokosokeria
2 rkl thai-kalakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
puolikkaan limen mehu
2 rkl korianteria hienonnettuna
Tee ensin dippikastike. Sekoita yhteen kaikki kastikkeen ainekset ja jatka sekoittamista kunnes sokeri on liuennut. Tarkista maku ja laita syrjään.
Valuta tonnikala ja laita kulhoon. Erota palat haarukalla. Lisää vesikastanjat, kevätsipuli, inkivääri, korianteri, chili ja limetinlehdet. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kalakastike ja vatkatut munat. Sekoita hyvin.
Muotoile massasta golfpallon kokoisia pyöryköitä samalla puristaen ylimääräinen neste pois. Litistä pyörykät pihvin muotoisiksi.
Kuumenna paistinpannu keskilämmöllä ja lisää hieman öljyä. Paista kalamurekepihvejä 1-2 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat kauniisti ruskistuneet ja lämmenneet läpikotaisin. Tarjoile dippikastikkeen kera.
VINKKI:
Kun olet pilkkonut chiliä, hiero käsiisi oliiviöljyä. ennen kuin peset ne. Kapsiini, joka on chilin tulisuuden lähde, on öljyliukoista, ja öljykäsittelyn jölkeen se on helppo huuhdella pois.