Etusivu » Tapaninillallinen ystävien kesken.

Tapaninillallinen ystävien kesken.

Kirjoittaja: kulinaari
Tapaninillallinen

Järjestin kaveripariskunnalle Tapaninpäivän illaksi kunnon illallisen pitkän kaavan mukaan. Itseltäni se oli myös ikään kuin joululahja heille. Nautin suunnattomasti tällaisten illalliskokonaisuuksien suunnittelusta ja valmistuksesta. Puhumattakaan tietenkään itse illanvietosta vieraiden kanssa.

Aloitimme sampanjalla ja mansikoilla, niin kuin asiaan kuuluu.

 

Keittiömestarin tervehdyksenä hanhirillette. Käytin siihen Hakaniemen hallin DeliDelistä hankkimaani valmista rilletteä, muotoon leikattua saaristolaisleipää, rosepippuria ja kuivattuja kukkia.

Alkuruokana Laduréen reseptin mukaan kylmäsavulohta, sumac-kermaa ja marjoja.

Pääruokana menussa oli ankan rintaa kuningatarkastikkeella ja selleritapenade. Välillä on mukava ottaa kokeiluun osia eri resepteistä. Tämä ainakin toimi loistavasti. Selleritapenade on myös Laduréen resepteistä poimittu, jo kalan kanssa kokeiltu lisäke. Annos kruunataan tietysti tuoreilla vadelmilla ja mustikoilla.

SELLEREITAPENADE

(3:lle)
450g  juuriselleriä
suolaa ja valkopippuria myllystä
60 ml kuohukermaa
10 ml manteliöljyä

Pese, kuori ja kuutioi juuriselleri. Keitä suolatussa vedessä 15 minuuttia, kunnes selleri on pehmeää. Valuta hyvin. Lämmitä kerma kasarissa. Laita selleri ja kerma tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Pienemmässä määrässä sauvasekoitin ajaa saman asian.
Lisää manteliöljy ja jatka sekoittamista, kunnes seos on tasaista ja kermaista. Maista ja säädä maku.

KUNINGATARKASTIKE

1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kirkastettua voita
2 dl punaviiniä
1 dl vettä
1 dl kuningatarhilloa
2 rkl fariinisokeria tai tummaa siirappia
1 tl riista- tai häränfondijauhetta
rouhittua mustapippuria
suolaa myllystä

Kuori ja hienonna molemmat sipulit ja kuullota voissa kattilassa. Lisää punaviini, vesi, hillo, fariinisokeri/siirappi, fondi ja mustapippuri. Keitä niin, että nesteestä on jäljellä 2/3. Siivilöi ja tarkista maku, lisää maun mukaan suolaa tai fariinisokeria. Kastiketta voi hauduttaa vielä hieman kokoon jos se tuntuu ohuelta.

Jälkiruoaksi tarjoilin Passion panna cottaa.
Ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja vieraatkin silminnähden tyytyväisiä.
Mikäs isännälle sen mieluisampaa. Siitäpä suuntasimme myöhemmin tietysti Tapanintanssehin.

Näillä sanoilla ja tunnelmilla haluan samalla kiittää kaikkia lukijoitani ympäri maailmaa.
Hyvää Uutta Vuotta 2014!
Happy New Year 2014!

Kulinaari

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: